Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 122091 Matalan kynnyksen ajoneuvoharrastusmahdollisuuksien kehittäminen Hot Rodders Polvijärvi ry 13.02.2020 - 21.04.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tavoitteena parantaa alueella asuvien mahdollisuuksia osallistua ajoneuvoharrastustoimintaan ja sitä kautta myös aktivoida ihmisiä. Hanke toteutetaan hankkimalla ja muuttamalla olemassa oleva teollisuuskiinteistö matalan kynnyksen ajoneuvoharrastamiseen sopivaksi. Kiinteistö tarjoaa myös ympäristön kannalta hyvän ratkaisun, koska tila on varustettu asianmukaisilla öljynerotuskaivoilla. Hankkeen osana varustellaan kiinteistö turvalliseen ajoneuvoharrastamiseen soveltuvilla laitteilla ja välineillä, kuten esimerkiksi tukeva 4-pilarinostin ja kestävät työkalut. Rakennuksen sisätiloja muokataan siten, että sinne rakennetaan toimivat kokoontumistilat jotka mahdollistavat myös ajoneuvoharrastamiseen liittyvän tiedon säilyttämisen ja jakamisen. Hankittavan kiinteistön piha-alue mahdollistaa myös pienimuotoisen liikennepuiston rakentamisen. Liikennepuisto on suunniteltu toteutettavaksi maalaamalla asfalttiin ajoradat sekä muut tiemerkinnät, kuten suojatiet, polkuautoja varten ja varustamalla liikenneympäristö asianmukaisin liikennemerkein. Liikennepuiston käyttöön hankitaan hankkeen yhteydessä muutamia polkuautoja, joita voi lainata ellei omaa ole käytettävissä. Paikalliset koulut ja päiväkoti voivat myös halutessaan hyödyntää liikennepuistoa opetusvälineenä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 122091 Aloituspäivämäärä 13.02.2020 Loppumispäivämäärä 21.04.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Joensuun Seudun LEADER-yhdistys ry Toteutuskunta POLVIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: