Hanke Kehittämishanke - 137814 MATURA – Maistuvaa ja turvallista maaseudulla -hanke Hämeen Martat ry 01.10.2020 - 13.04.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus MATURA-hankkeen aikana: 1) Järjestetään päiväleirejä kouluikäisille, joiden teemoina ovat mm. ruokaturva ja ruokaa luonnosta. 2) Osallistutaan alueen yleisötapahtumin teemoilla ruokaturva ennen ja nyt sekä ruokaa ja hyvinvointia luonnosta. 3) Innostetaan alueen asukkaita geokätköilyyn ja julkaistaan yhdessä heidän kanssaan geokätköjä. Hankkeen kohderyhmän muodostavat toiminta-alueen eri-ikäiset asukkaat ja yhdistykset, erityisesti alueen kouluikäiset. Hankkeen yhteistyötahoja ovat mm. alueen kylä-, martta-, koulujen vanhempainyhdistykset ja muut alueella toimivat yhdistykset. Tavoitteet - Alueen asukkaiden innostaminen yhteistyöhön ja oman asuinalueen tai kylän toimintaan - Kouluikäisille suunnatun yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan lisääminen koulutyön ulkopuolella - Tietoisuuden lisääminen ruokaturvasta ja luonnontuotteiden hyödyntämisestä - Eri yhdistysten välisen yhteistyön lisääminen osana kylätoimintaa - Luonnossa liikkumiseen ja omasta ympäristöstä huolehtimiseen kannustaminen - Yhteisöllisyyttä tukevan toiminnan järjestäminen myös alueilla, joilla yhdistysten toiminta ja muu kylätoiminta on hiljaisempaa - Digitaitojen vahvistaminen: Geokätköilyyn liittyvät taidot ja luonnon tarkkailuun liittyvien sähköisten palvelujen käyttö Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 137814 Aloituspäivämäärä 01.10.2020 Loppumispäivämäärä 13.04.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi nuoret verkostot virkistys- ja harrastustoiminta yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä LounaPlussa ry Toteutuskunta FORSSA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: