Hanke Kehittämishanke - 264775 MegaBoostia omistajanvaihdoksiin Kaakkois-Suomessa MTK-Kaakkois-Suomi ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kaakkois-Suomen alueella maatilojen omistajanvaihdoksia on tehty viime vuosina alenevissa määrin, tulevaisuus ei näytä paremmalta ilman kohdennettuja aputoimia. Kaakkois-Suomen maanviljelijät ovat suurilta määrin osa-aikaviljelijöitä, työ tilan ulkopuolella tai muu yrittäjyys maataloustuotannon ohella on tuttua alueen viljelijöille. Nuoret suuntaavat herkästi muihin ammatteihin ja maatilan omistajanvaihdos saattaa jäädä ”oikeaan aikaan” tekemättä. MegaBoostia omistajanvaihdoksiin Kaakkois-Suomessa-hanke toteutetaan tarpeeseen. Hankkeessa halutaan vaikuttaa omistajanvaihdoksen kaikkiin osapuoliin, taloudellisen vaikutuksen lisäksi myös henkisen työn merkitys korostuu maatilan siirtyessä uudelle sukupolvelle. Hankkeen toiminnassa hyödynnetään asiantuntijoiden osaamista ja järjestetään erilaisia tilaisuuksia, joissa pääteemana on maatilan omistajanvaihdokset. Hankkeen tavoitteena on omistajanvaihdosten lisääntyminen, alan julkikuvan ja houkuttelevuuden parantuminen, ekologisesti ja taloudellisesti kannattavampien maatalousyritysten osuuden kasvu ja maaseudun elinvoimaisuuden ja huoltovarmuuden paraneminen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 264775 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Nuorten viljelijöiden ja yritystoiminnan yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO7 Asiasanat Nuoret Nuoret viljelijät Sukupolven- tai omistajanvaihdokset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt 3 jäsentä Roosa Kehrävuo MTK-Kaakkois-Suomi Eeva Saarikorpi Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOUVOLA Kokonaisrahoitus 68 264,13 € Yksityinen rahoitus 2 498,47 € Julkinen rahoitus 65 765,66 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65 765,66 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 28 279,23 € Valtio: 37 486,43 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 96,34 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 96,34 % Hankkeen yhteyshenkilö Roosa Kehrävuo Eeva Saarikorpi Hankkeesta muualla Instagram Facebook MTK-Kaakkois-Suomi Jaa: