Hanke Kehittämishanke - 309163 Mehiläistalouden kasvupolut Satafood Kehittämisyhdistys ry - 31.12.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Satafood Kehittämisyhdistys ry toteuttaa Mehiläistalouden kasvupolut -hanketta Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä vuoden 2027 loppuun asti. Hankkeessa tehostetaan, rationalisoidaan ja nykyaikaistetaan ammattimaista mehiläistaloutta koulutuksen keinoin. Kohderyhmänä ovat mehiläistarhauksen harrastajat ja ammattimaisesti toimivat tahot, sekä mesikasvien viljelyn osalta alueen viljelijät. Mehiläistalous on mielletty usein harrastukseksi tai sivuammatiksi, mutta elinkeinollisella toiminnalla on alalla keskeinen rooli. Suomessa on ollut erinomaiset olosuhteet mehiläistarhaukseen: hunajan sadot ovat kohtalaisen hyviä verrattuna eurooppalaiseen satotasoon ja hunajan laatu on erinomainen. Mehiläistarhaajien eläköityminen on vähentänyt mehiläistarhausta ja viime vuosien kuumien ja kuivien kesien aiheuttama luonnonkasvien lyhyt kukinta-aika on myös vähentänyt hunajantuotantomääriä. Samalla luontaisten pölyttäjien määrän väheneminen lisää mehiläistarhauksen tarvetta entisestään. Hankkeen tavoitteena on lisätä mehiläistalouteen liittyviä elinkeinoja, hunajantuotantomääriä ja mesikasvien viljelyä. Hankkeella pyritään kehittämään mehiläistalouteen uusia, innovatiivisia ja erityisesti kannattavuutta parantavia ratkaisuja, joita tarhaajat voivat soveltaa toimintansa järkevöittämiseen, laajentamiseen ja johtamiseen omiin resursseihinsa, olosuhteisiinsa ja tavoitteisiinsa sopivalla tavalla. Hankkeen työpaketissa 1. Mehiläistalouden kasvupolut järjestetään ammattimaiseen mehiläistarhaukseen ja hunajantuotannon kasvattamiseen tähtäävää koulutusta sekä mehiläistalouteen liittyvää muuta koulutusta, kuten hunajantuotannon ostopalvelut, pölytyspalvelut, pohjoisen tumman mehiläisen emonkasvatus, mesikasvien viljely, markkinointi ja omistajanvaihdokset. Työpaketissa 2 pyritään vakiinnuttamaan kasvupolkuajatteluun perustuva koulutustoiminta sekä toteutetaan koulutusten markkinointia ja hankeviestintää. Hankkeella pyritään kasvattamaan 74 osallistujan yritystoimintaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 309163 Loppumispäivämäärä 31.12.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Koulutushanke Toimenpiteen tyyppi Koulutushankkeet Toimenpiteen tarkenne Koulutus maatalouden alkutuotannon, maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO0 Asiasanat Ekosysteemipalvelu Elintarvikkeet Geneettinen monimuotoisuus Liiketoimintaosaaminen Luonnon monimuotoisuus Luonnontuotteet Maatilojen monialaisuus Markkinointi, markkinaosaaminen Pölyttäjät Riskienhallinta ja varautuminen Suoramyynti Tuotekehitys Vertaisoppiminen Yrittäjyyden edistäminen Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Tapahtuma 22.11.2025 klo 9:30 - 13:00 Mehiläistalouden kasvupolut -hankkeen aloitustapahtuma Hankkeen yhteyshenkilöt 2 jäsentä Tuuli Pirttikoski Kehittäjä, Hanketoimija Satafood Kehittämisyhdistys ry Tuuli Pirttikoski Kehittäjä, Hanketoimija Satafood Kehittämisyhdistys ry Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Toteutuskunta HUITTINEN Kokonaisrahoitus 204 556,84 € Yksityinen rahoitus 20 476,14 € Julkinen rahoitus 184 080,70 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 184 080,70 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 79 154,70 € Valtio: 104 926,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 89,99 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 89,99 % Hankkeen yhteyshenkilö Tuuli Pirttikoski Kehittäjä, Hanketoimija Hankkeesta muualla https://www.satafood.net/hankkeet/ http://www.facebook.com/satafood http://www.instagram.com/satafood.ry https://www.linkedin.com/company/satafood/ https://youtube.com/@satafoodry Jaa: