Julkinen hankekuvaus
Hankkeen avulla yhdistetään kansainvälinen Ruka Nordic -urheilukilpailu ja kulttuuri viihdyttäväksi kokonaisuudeksi ennennäkemättömällä tavalla. Ruka Nordicista rakennetaan toimintoja törmäyttämällä kaikkien kuusamolaisten yhteinen tapahtuma, Meijän Ruka Nordic, johon sitoutetaan suunnitelmallisesti myös paikalliset kulttuuri- ja yhdistystoimijat. Hankkeen aikana suunnitellaan ja toteutetaan toimintamalli, joka yhdistää kulttuuri- ja kolmannen sektorin toimijat, kyläyhdistykset ja yritykset tuottamaan ja jakamaan tapahtuman alueelle tuomaa taloudellista hyötyä ja kansainvälistä näkyvyyttä. Hankkeessa vahvistetaan tapahtuman sosiokulttuurisia vaikutuksia paikallisyhteisöön. Sen tavoitteena on lisätä aktiivista matalankynnyksen oheistoimintaa eri kohderyhmille ja sitouttaa paikalliset toimijat tapahtumaan. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan tapahtuman järjestämisen kannalta elintärkeätä vapaaehtoistyön tulevaisuutta.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Hankenumero
169452
Aloituspäivämäärä
17.05.2021
Loppumispäivämäärä
27.01.2023
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili