Hanke Kehittämishanke - 310769 Menestyvä lammastila ProAgria Etelä-Pohjanmaa ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Menestyvä lammastila hankkeen tavoitteena on lisätä lammastuottajien ammattitaitoa koulutuksen avulla. Lammastuotteille on hyvät markkinat ja tuotantoa on tarpeen lisätä kotimaisen tuotannon osuuden lisäämiseksi. Lihan ja villan tuotannon lisäksi lammastuotannolla on merkittävä vaikutus luonnon monimuotoisuuden säilymiseen. Laatutuotteiden tuottamiseen kannattavasti ja kestävästi vaaditaan nykyistä parempaa johtamista ja tuotantoprosessien hallintaa, niin lampolassa kuin laitumella ja rehuntuotannossa. Nykyisten ja tulevien lammastuottajien osaamisen kasvu parantaa toiminnan kannattavuutta, suunnitelmallisuutta ja tuotteiden laatua. Koulutuksissa syvennetään tietoa nurmentuotannosta, eläintuotannon vaatimuksista sekä ilmastoystävällisistä ja tehokkaista toimintatavoista. Näin edistetään lampaiden, ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Koulutus toteutetaan alueellisissa koulutuspäivissä ja etätilaisuuksissa koulutuskokonaisuuksina. Lisäksi tehdään opintomatkoja ulkomaille. Hankkeen toteutusalueena on Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan maakunnat. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 310769 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Koulutushanke Toimenpiteen tyyppi Koulutushankkeet Toimenpiteen tarkenne Koulutus maatalouden alkutuotannon, maataloustuotteiden jalostuksen tai kaupan pitämisen alalla toimiville pk-yrityksille Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO0 Asiasanat Elintarvikkeet Green care Kustannustehokkuus Lammas, vuohi Liiketoimintaosaaminen Luonnon monimuotoisuus Maisema Resurssitehokkuus Riskienhallinta ja varautuminen Sosiaalinen pääoma Suoramyynti Työturvallisuus Vertaisoppiminen Ympäristötietoisuus Ajankohtaista hankkeesta Tapahtumat Webinaari 18.2.2025 klo13:00 - 16:00 Vastuullinen ja ympäristötietoinen lammastila webinaari Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Toteutuskunta TAMPERE Kokonaisrahoitus 154 900,00 € Yksityinen rahoitus 15 490,00 € Julkinen rahoitus 139 410,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 139 410,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 59 946,30 € Valtio: 79 463,70 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: