Hanke Yritysryhmähanke - 308094 MetalliVisio Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy - 31.12.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Imatran Seudun Kehitysyhtiön hallinnoima hanke MetalliVisio keskittyy Etelä-Karjalan metallialan korkean teknologian yritysten tunnettuuden lisäämiseen ja yhteistyöverkoston vahvistamiseen. Tavoitteena on parantaa yritysten näkyvyyttä ja kilpailukykyä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti, sekä edistää uusien asiakkuuksien syntymistä erityisesti vientimarkkinoilla. Hankkeessa hyödynnetään digitalisaatiota ja tekoälyä. Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu yhteisen markkinointisuunnitelman ja materiaalin luominen, kuten videotuotanto, messuosastot ja yhteisesitteet. Hankeaika on 21.8.-31.12.2024. Riskit on ennakoitu ja yritykset ovat sitoutuneet hankkeen tavoitteisiin. Hankkeen vaikutukset näkyvät alueen elinvoiman kasvuna ja uusien työpaikkojen syntymisenä. Hanke edistää kestävää kehitystä ja vähentää ympäristökuormitusta digitalisaation avulla. Yhteenveto hankkeesta Hankkeessa tehtiin Ruotsissa Jonköpingissä järjestettävien Elmia alihankintamessujen ympärille työkokonaisuus, joka sisälsi kolmen yrityksen yhteistyöllä toteutetun messuosaston, asiakastutkimustyön ja tuotetun materiaalin sekä tutkimustyön pohjalta, että messuosastoa varten. Tutkimusty... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 308094 Loppumispäivämäärä 31.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Ulompi kaupunkialue Toimenpide Yritysryhmähanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Yritysryhmähanke sosioekonomisen rakenteen kehittämiseksi Hankeluonne Alueiden välinen Kohdealue SO8 Asiasanat Digitalisaatio Kansainvälisyys, kansainvälistyminen Markkinointi, markkinaosaaminen Tekoäly Hankkeen yhteenveto Hankkeessa tehtiin Ruotsissa Jonköpingissä järjestettävien Elmia alihankintamessujen ympärille työkokonaisuus, joka sisälsi kolmen yrityksen yhteistyöllä toteutetun messuosaston, asiakastutkimustyön ja tuotetun materiaalin sekä tutkimustyön pohjalta, että messuosastoa varten. Tutkimusty... Näytä lisää Hankkeessa tehtiin Ruotsissa Jonköpingissä järjestettävien Elmia alihankintamessujen ympärille työkokonaisuus, joka sisälsi kolmen yrityksen yhteistyöllä toteutetun messuosaston, asiakastutkimustyön ja tuotetun materiaalin sekä tutkimustyön pohjalta, että messuosastoa varten. Tutkimustyössä kerättiin asiakastietoa ja kiinnostusta uusien tuotteiden ja palvelukokonaisuuksien toteuttamisesta. Asiakastutkimuksessa hyödynnettiin digiratkaisuja sekä tekoälypohjaista tietojen käsittelyä. Tavoitteena oli tiivistää metallialan yritysten verkostoa ja yhteistyötä mm. miettien palveluprosesseja ja yhteismarkkinointia. Toteutus Toteutuksen taustalla olevat tavoitteet: Suomen Cap-suunnitelma: Tällä yritysryhmähankkeella pyrittiin vastaamaan tavoitteeseen Uudistuva ja monipuolinen maaseutu. Hankkeen toiminnalla oli tarkoitus vahvistaa olemassa olevia palveluita ja välillisesti turvataan työpaikkojen säilym... Näytä lisää Toteutuksen taustalla olevat tavoitteet: Suomen Cap-suunnitelma: Tällä yritysryhmähankkeella pyrittiin vastaamaan tavoitteeseen Uudistuva ja monipuolinen maaseutu. Hankkeen toiminnalla oli tarkoitus vahvistaa olemassa olevia palveluita ja välillisesti turvataan työpaikkojen säilymistä maaseutualuilla. Tämä vastaa osaltaan sosiaalisen kestävyyden mukaisia tavoitteita. Hankkeessa hyödynnettiin uuden ajan digitalisaatiota ja tekoälypohjaista toimintaa. Tällä pyrittiin osaltaan vähentämään mm. ympäristön kuormittumista tuotannon, markkinoinnin, viestinnän, logistiikan tai muiden yritystoimintaan liittyvien päällekkäisten toimien seurauksena. Hankkeen tavoitteet Etelä-Karjalan alueen metallialan yritysten osaamisen ja tunnettuuden edistäminen myös kansainvälisesti. Yhteistyön edistäminen ja kehittäminen metallialan yritysten kesken. Uusilla yhteistyöverkostoilla kehitetään kilpailukykyä ja uudistetaan palveluita ja vastataan asiakkaiden tarpeisiin kattavasti. Pitkällä aikavälillä tavoite on ollut turvata työpaikkoja ja edistää myös maakunnan elinvoimaisuutta. Toteutus: Toimenpiteet Yhteiset toimenpiteet Hankkeessa mukana olevat yritykset ovat kokoontuneet hankkeen aikana yhteistyökokouksissa tarpeen mukaan ja päätavoite on ollut Elmia alihankintamessujen toimenpiteiden edistäminen. Palveluntuottajien kanssa on käyty läpi messuosaston rakentaminen ja mm. videotuotannot. Asiakastutkimus on ollut toinen iso kokonaisuus ja sitä on edistetty yhdessä palveluntuottajan kanssa. ASIAKASHANKINTA Kampanja rakentui Elmia alihankintamessujen ympärille. Kohdemarkkina-alueena oli Suomi ja Ruotsi. Tavoitteena oli uuden prosessin kautta saada tapaamisia kohdennettua juuri oikeiden ihmisten ja asiakkaiden kanssa ja sitä kautta kasvattaa yritysten myyntiä ja markkinointia. Digitaalisen menetelmän kautta projektissa kerättiin relevanttia tietoa potentiaalisista asiakkaista. Näille kohderyhmille luotiin keskitetty viestintä perustuen kerättyihin tietoihin, tällä tavalla mm. uutiskirjeiden sisältöä saatiin muokattua kiinnostavammaksi. Projektissa luotiin kampanjat, jotka keskittyivät tuomaan oikeat palvelut oikea-aikaisesti asiakkaiden saataville. Prosessi jatkuu niin, että kun aineistot, data sekä toimenpiteet on nyt rakennettu ja pohjatyö on tehty, niin sen jälkeen on siirrytty jatkuvan kehityksen vaiheeseen, jossa dataa sekä sisältöjä lisätään ja muokataan tulosten perusteella. YHTEISET MARKKINOINTITOIMENPITEET Videomateriaalit ja messuille teetetyt esitteet MESSUT Elmia alihankintamessujen messuosasto Elmia Subcontractor 2024 Ajankohta: 11.–14.11.2024 Paikka: Elmia-messukeskus, Jönköping, Ruotsi Matkasta erillinen raportti. Aikataulu Hanke toteutettiin suunnitellussa aikataulussa ja toimenpiteet alkoivat 1.9.2024 jälkeen. Elmia messujen osalta messulasku saapui myöhässä ja tätä ei ollut mahdollista jyvittää enää hankkeelle. Elmia messuosaston kustannus jäi täten yrittäjien omaksi kustannukseksi. Resurssit Hankkeen toimenpiteet on toteutettu ostopalveluna sekä hankkeessa mukana olevien yritysten omana työnä. Yrittäjien omasta työstä hanke ei ole maksanut heille palkkaa. Hankkeessa ei myöskään ole maksettu palkkoja hankkeen hallinnoijalle. Elmia alihankintamessujen osalta yrityksille on maksettu matka- ja majoituskustannukset. Toteutuksen organisaatio Toteutuksesta ja suunnittelusta ovat vastanneet yritysryhmähankkeessa mukana olevat yritykset yhteistyössä Imatran Seudun Kehitysyhtiön kanssa. Tarjouspyynnöt ja palveluntuottajan valinta on tehty yrittäjien näkemyksen ja Kehyn asiantuntemuksen pohjalta hankkeelle asetettujen kriteerien mukaisesti. Imatran Seudun Kehitysyhtiö on vastannut hankkeen hallinnoinnista aiheutuvista toimenpiteistä sekä yritysten hankkeen aikaisten kokousten järjestämisestä. Hankkeen toimenpiteet on hankittu ostopalveluina. Kustannukset ja rahoitus Hankkeen kustannukset erillisellä pääkirjalla. Hankkeeseen kuuluvaa omarahoitusta yritykset ovat maksaneet yhteensä 6201,14 €. Raportointi ja seuranta Imatran Seudun Kehitysyhtiö on seurannut osaltaan hankkeen toteutusta ja toimintaa. Hankkeen toteutumista on seurattu säännöllisesti kokoontumalla mukana olevien yrittäjien ja Kehitysyhtiön kesken. Kehitysyhtiö tiedottanut hankkeesta omilla nettisivuillaan. Toteutetuista toimenpiteistä Kehitysyhtiö on saanut raportit yrittäjiltä tai palveluntuottajilta Toteutusoletukset ja riskit Yritystoimintaan liittyviin hankkeisiin voi osaltaan liittyä riski siitä, että tuotannolliset tai taloudelliset syyt voivat estää yrityksen mukana olon hankkeessa. Yritysryhmähankkeessa hyötynäkökulma oli korkea, jolloin kaikki yritykset olivat motivoituneita edistämään toimenpiteitä. Myös lyhyt hankeaika ja selkeä tavoitteet tukivat tältä osin hankkeen onnistumista. Hankkeiden riskinä voi olla, että yritykset eivät koe saavansa tavoitteita vastaavaa hyötyä hankkeen toteutuksesta. Yritysryhmähankkeissa riskiin varaudutaan ennakolta kiinnittämällä yritykset mukaan hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Hanke rakentui yritysten tarpeista, jolloin hyötynäkökulma tulisi olla huomattavan korkea. Asiakkaisiin liittyvää riskiä oli pohdittu siitä näkökulmasta, että toteutetulla digimenetelmällä ja asiakastutkimuksella ei silti tavoiteta oikeaa kohderyhmää. Riskinä tämä kuitenkin oli vähäinen, sillä määrällisesti datapohja oli kattava ja digimenetelmin sekä tekoälyn avulla suurenkin tiedon läpikäyminen on sujuvaa ja johtaa oikean tiedon saavuttamiseen. Lisäksi yhteydenotot ja uutiskirjeet räätälöitiin sisältämään juuri oikea-aikaista tietoa näille asiakkaille, mikä osaltaan lisää kiinnostusta ja johtaa toimeksiantoihin. Riski, jota emme osanneet ajatella hanketta suunniteltaessa oli hankeaikataulu. Toteutuksen osalta törmäsimme esimerkiksi siihen, että Elmia messuosaston laskua ei saatu enää hankkeen toimenpiteisiin, sillä lasku saapui reilusti myöhässä. Messuosasto oli toteutettu, mutta tältä osin kustannus jäi yrittäjien omaksi kustannukseksi. Yhteenvetona todetaan, että riskit hankkeen onnistumisen osalta oli pääsääntöisesti tarkkaan tiedostettu ja nämä huomioitiin hanketoiminnan edetessä. Lopputuloksena olemme todenneet, että vaikka hankeaikataulu oli haastava, on hankkeella kuitenkin päästy hyvään alkuun yhteistyön edistämisen osalta. Yhteistyökumppanit Hankkeessa on ollut mukana kolme metalli- ja konepaja-alan yritystä Jotex Engineering Oy, Imatran Koneistuspalvelu ja FID Engineering Oy. Imatran Seudun Kehitysyhtiö osallistui hankkeen suunnitteluun ja seurantaan sekä hallinnoi hanketta. Tulokset Yhteistyön kehittämiseksi tarvitaan yrittäjien yhteinen tahtotila ja näkemys yhteisistä tavoitteista. Tarvitaan myös tulevaisuuteen suuntautuvaa ajattelua, sillä tänään käytetty ajallinen tai taloudellinen resurssi yhteistyön edistämiseksi tuottaa tulosta usein vasta myöhemmin. Hankkee... Näytä lisää Yhteistyön kehittämiseksi tarvitaan yrittäjien yhteinen tahtotila ja näkemys yhteisistä tavoitteista. Tarvitaan myös tulevaisuuteen suuntautuvaa ajattelua, sillä tänään käytetty ajallinen tai taloudellinen resurssi yhteistyön edistämiseksi tuottaa tulosta usein vasta myöhemmin. Hankkeen yrittäjät ovat olleet sitoutuneita hankkeeseen ja yhteistyön kehittämiseen. Haasteeksi muodostui ainoastaan hankkeen liian lyhyt toteutusaika, jota yrittäjät eivät halunneet jatkaa siitäkään huolimatta, että hankkeessa olisi ollut mahdollisuuksia testata ja toteuttaa isommalla volyymilla toimenpiteitä sekä kehittää yhteistyömalleja yrittäjien kesken. Muuten yrittäjät ovat olleet aktiivisia sekä tapaamisten että suunnittelutyön ja toteutuksen osalta. Lopputuloksena on syntynyt aktiivinen yritysyhteistyö kolmen yrityksen kesken. Tämä luo edellytyksiä yrityksen kasvulle ja kehitykselle. Liiketoiminnan näkökulmasta kustannustehokkuutta on hyvä arvioida myös jatkuvana toimintana. Yrittäjillä on jo olemassa olevaa näkemystä siitä, kuinka pitkään on mahdollista seurata palvelun kysynnän kehittymistä ja miten kehittää toimintaa suuntaan, jossa asiakas on palveluista valmis maksamaan. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Yhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen. Kehittämistyön näkökulmasta yhteistyön laajentaminen paikallisten yritysten kesken on merkityksellistä ja edistää mahdollisuuksia toiminnan uudistamiseen ja laajentamiseen, asiakastarpeisiin vastaamiseen entistä tehokkaammin. Yhteismarkkinointia... Näytä lisää Yhteistyön ylläpitäminen ja kehittäminen. Kehittämistyön näkökulmasta yhteistyön laajentaminen paikallisten yritysten kesken on merkityksellistä ja edistää mahdollisuuksia toiminnan uudistamiseen ja laajentamiseen, asiakastarpeisiin vastaamiseen entistä tehokkaammin. Yhteismarkkinointia kannattaa tehdä paikallisesti ja yli kuntarajojen, jolloin yritykset saavat vaikuttavuutta ja näkyvyyttä isommalla volyymilla. Markkinoinnin suuntaaminen kotimaisille asiakkaille on kannattavaa, mutta myös kansainväliseen markkinointiin on hyvä panostaa. Jatkossa mahdolliset yhteistyöhankkeet tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti ja aikatauluttaa riittävän pitkälle ajalle. Tässä hankkeessa olisi ollut mahdollista laajentaa ja kehittää yhteistyömallia ja luoda entistä kestävämpää pohjaa metallialan yritysten yhteistyöverkostolle. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta IMATRA Kokonaisrahoitus 36 829,16 € Yksityinen rahoitus 9 207,29 € Julkinen rahoitus 27 621,87 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 27 621,87 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 11 877,40 € Valtio: 15 744,47 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 75,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 75,00 % Jaa: