Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 13412 Metka -kylätalo hanke Lieksan Somali perheyhdistys ry 24.09.2015 - 12.11.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on peruskorjata Lieksassa Rantalan alueella sijatseva kiinteistö (Rantalantie 7), josta tulee kaikille avoin kylätalo. Tavoitteena on, että kylätalo aktivoi alueen asukkaita osallistumaan toimintaan oman alueen kehittämiseksi. Tavoitteena on kannustaa alueen asukkaita yrittäjyyteen, josta hyötyisi koko Lieksan kaupunki ja uusien innovaatioiden myötä koko maakunta. Uudessa aluetta hyödyntävässä joukkoliikenne innovaatioissa hanketta hallinnoiva yhdistys on ollut yhteydessä jo Maakuntaliittoon, Uusyrityskeskukseen, Pikesiin, Pielisen Karjalan joukkoliikennekoordinaattoriin ja Itä-Suomen yliopistoon. Prosessi on suunnitteluvaiheessa yhteistyökumppaneiden kanssa. Em. lisäksi tavoitteena on saada kylätalolle muuta pienyrittäjyyttä, joka työllistäisi alueen asukkaita ja lisäisi alueen palvelutarjontaa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 13412 Aloituspäivämäärä 24.09.2015 Loppumispäivämäärä 12.11.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Vaara-Karjalan LEADER ry Toteutuskunta LIEKSA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: