Julkinen hankekuvaus
Hankkeen tavoitteena on hyödyntää uusinta tutkimustietoa ja jalkauttaa tämä ja muu alan tuore tutkimustieto käytännön toimijoille. Tutkimustiedon mukaisesti kohdistetaan luonnonhoidon toimenpiteitä keskisuomalaisittain monimuotoisimpiin luontokohteisiin eli purojen varsiin. Tällöin saadaan luonnonhoidon toimiin lisäpanostusta ja vaikuttavuutta. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin Keski-Suomessa, jossa hakkuut ovat korkealla tasolla. Tavoitteena on kehittää purojen varsien pienvesistä nykyistä laajempia kokonaisuuksia, jolloin niiden arvo keskisuomalaiselle metsäluonnolle paranee. Tavoitteena on lisätä toimijoiden laatimia ympäristötukia ja siten saada lisää METSO ohjelman mukaisia ympäristötukisopimuksia. Hankkeella lisätään luontoon ja ympäristöön liittyvää viestintää ja verkostotyötä. Tiivistetään tutkijoiden ja metsätoimijoiden välistä tiedonvaihtoa tuomalla tutkimustietoa esille käytännönläheisissä tilaisuuksissa. Monimuotoiset puron varret- hankkeessa kokeillaan, kuinka drone-kuvauksella löydetään pilottialueen purojen varsilta lahopuukeskittymät. Löydettyjen lahopuukeskittyminen säilymistä edistetään hankkeella neuvomalla ja ohjaamalla metsänomistajia säilyttämään ne vapaaehtoisesti.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020
Hankenumero
111298
Aloituspäivämäärä
29.02.2020
Loppumispäivämäärä
04.08.2023
Onko kyseessä Leader-hanke?
ei
Toimenpide
Kehittämishanke
Alatoimenpide
16.5 Energian säästöä ja ympäristön tilaa parantavat menetelmät
Toimenpiteen tyyppi
Yhteistyö
Toimenpiteen tarkenne
Valtiontukea sisältämätön hanke (100 %)
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili