Hanke Investointihanke - 279139 Moottorinradan rakentaminen SOTKA MC Ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttajana on harrastajayhdistys Sotka MC ry. Hankkeen toimenpiteenä on moottoriradan rakentaminen Utajärvelle. Hankkeen valmistuessa alue tarjoaa laajasti mahdollisuuksia turvalliseen ja monipuoliseen harrastamiseen. Hankkeen kohderyhmä on moottoriurheiluharrastajat lapsista aikuisiin. Hanke palvelee laajasti Pohjois-Suomen harrastajia, sillä turvallisia alueita harrastamiseen on hyvin vähän tarjolla yleiseen käyttöön. Ala sähköistyy nopeasti, joten toiminta on myös tulevaisuudessa entistä vastuullisempaa ja ympäristöystävällisempää. Alue mahdollistaa myös alaikäisille turvallisen paikan harjoitella erilaisten ajoneuvojen hallintaa ja ajotaitoja. Alue on suljettu ja aidattu. Rata mahdollistaa myös nuorten kokoontumisen moottoriharrastuksen parissa. Alue mahdollistaa myös tapahtumien järjestämisen ja matalan kynnyksen tutustua uuteen harrastukseen. Esimerkiksi ratapäivät, jossa lapset ja nuoret pääsevät harrastamaan joko omalla tai Sotka MC:n kalustolla. Alue on monipuolinen, joka palvelee useita moottoriurheilun harrastajia ja eri alalajeja. Alueelle on tarkoitus rakentaa kolme eri rataa. - Motocross-/ snowcrossrata palvelee talvisin kelkkacrossin ja kesällä motocrossin harrastajia - Enduro rata palvelee talvisin kelkkaenduron ja kesällä moottoripyöräenduro- ja mönkijäharrastajia - Moottoriurheilurata/jäärata radalla voi ajaa ralliautoilla, crosscarteilla, mönkijöillä, moottoripyörillä ja mopoilla sekä kesällä, että talvella. Rata tukee Oulujokilaakson elinvoimaa mahdollistamalla monipuolisen harrastamisen ja tapahtumat erityisesti alueen asukkaille. Toteutusaika on rakentamisen osalta vuosien 2024-2026 aikana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 279139 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Oulun Seudun Leader ry Toteutuskunta UTAJÄRVI Kokonaisrahoitus 185 760,00 € Julkinen rahoitus 120 744,00 € Tukiprosentti: 65,00 % Jaa: