Hanke Investointihanke - 313716 Muikkupatsas Kerimäelle Kerimäki-seura ry - 08.06.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tavoitteena on rakentaa Kerimäelle kirkkopuiston Puruvedentien ja Kaivopirtin edustan väliseen kulmaukseen patsas Puruveden muikun kunniaksi. Alue on todettu kaavoitustyön osalta sopivaksi, ja hankkeelle haetaan tämän jälkeen toimenpidelupaa. Koska kyse on kulttuurihistoriallisesti merkittävästä paikasta, lausuntoa on pyydetty myös Museovirastolta sekä Ely-keskukselta, jotka molemmat puoltavat hanketta. Kyseessä on Kerimäki-seuran hallinnoima hanke, joka on saanut luvan maanomistajalta eli Savonlinnan seurakunnan kirkkoneuvostolta. Sen ohjeiden mukaisesti patsaan tarkka sijainti on käyty läpi Kerimäen kappeliseurakunnan johtokunnan kanssa. Patsas sijoittuisi 15 metrin päähän Kaivopirtin edustan jalkakäytävästä ja 22 metrin päähän Puruvedentiestä siten, että koko patsas olisi noiden mittojen rajaamalla kulmalla. Sijainnissa on huomioitu kirkon, vanhan kirkkotien ja muun ympäristön sijainti siten, että patsaasta ei aiheudu millekään niistä haittaa. Patsas koostuu 5 muikusta, jotka ovat kooltaan noin metrin mittaisia. Ne valmistetaan ilmaviksi ja kirkaskylkisiksi haponkestävästä reiitetystä teräksestä ja istutetaan puoliympyrän muotoon 1-2 metrin terästankojen päähän graniittilohkareille. Yhdessä kalat muodostavat pienen parven, kuten muikun luonteeseen sopii. Muikut tulevat kahteen riviin siten, että taaempana on 3 kalaa ja edustalla 2 kalaa, jolloin koko patsaan mitta on leveydeltään noin 4 metriä. Niiden eteen asetellaan 2 graniittilohkaretta (vs.navettakiveä) maahan ilman kaloja, jotta kävijät voivat halutessaan istahtaa ja viivähtää alueella. Yhteenveto hankkeesta Kerimäkeläisen paluumuuttajan ideasta syntynyt ajatus muikkupatsaasta käynnistyi vuosi sitten keväällä, kun hankkeelle valittiin työryhmä vetäjänään Heli Järvinen. Sen jälkeen selvitettiin tarvittavat luvat kulttuurihistoriallisesti merkittävälle paikalle. Hankkeen osarahoittajaksi s... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 313716 Loppumispäivämäärä 08.06.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Kulttuuriperintö Kylä Maarakentaminen Matkailu Saavutettavuus Saavutettavuus Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Kerimäkeläisen paluumuuttajan ideasta syntynyt ajatus muikkupatsaasta käynnistyi vuosi sitten keväällä, kun hankkeelle valittiin työryhmä vetäjänään Heli Järvinen. Sen jälkeen selvitettiin tarvittavat luvat kulttuurihistoriallisesti merkittävälle paikalle. Hankkeen osarahoittajaksi s... Näytä lisää Kerimäkeläisen paluumuuttajan ideasta syntynyt ajatus muikkupatsaasta käynnistyi vuosi sitten keväällä, kun hankkeelle valittiin työryhmä vetäjänään Heli Järvinen. Sen jälkeen selvitettiin tarvittavat luvat kulttuurihistoriallisesti merkittävälle paikalle. Hankkeen osarahoittajaksi saatiin EU, ja sen rinnalle pienempiä paikallisia tukijoita. Patsaan tekijäksi valikoitui Riitek. Pitkin vuotta hanketta vietiin eteenpäin, ja vihdoin nyt toukokuussa päästiin tekemään maatöitä sekä pystyttämään kaloja. Patsas julkistettiin suunnitellusti osana Kerimäen lomarauhan julistusta. Toteutus Riitek valmisti patsaan haponkestävästä teräksestä. Kukin kala on metrin mittainen, ja kalojen sisällä on valonauha, joka sytytetään öiden pimetessä. Patsas koostuu viidestä muikusta, jotka on istutettu terästangoilla kestäviin navettakiviin. Patsaaseen on kytketty lisäksi Puruveden a... Näytä lisää Riitek valmisti patsaan haponkestävästä teräksestä. Kukin kala on metrin mittainen, ja kalojen sisällä on valonauha, joka sytytetään öiden pimetessä. Patsas koostuu viidestä muikusta, jotka on istutettu terästangoilla kestäviin navettakiviin. Patsaaseen on kytketty lisäksi Puruveden aaltojen ääni, joka luo sielukkaan ja elävän vaikutelman. Tulokset Tuloksena on hieno kunnianosoitus Puruveden muikulle. Patsas on saanut hyvän vastaanoton, ja kuvat ja tarinat siitä ovat levinneet pitkin somea ja lehdistöä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Patsas on kunnianosoitus nykypäivän kalastajille sekä muistutus siitä, että juuri me kaikki olemme vastuullisia huolehtimaan Puruveden ja muiden vesistöjen säilymisestä puhtaina jälkipolville. Samalla se on myös varaslähtö Savonlinnan kulttuurin unelmavuoteen 2026. Patsas o... Näytä lisää Patsas on kunnianosoitus nykypäivän kalastajille sekä muistutus siitä, että juuri me kaikki olemme vastuullisia huolehtimaan Puruveden ja muiden vesistöjen säilymisestä puhtaina jälkipolville. Samalla se on myös varaslähtö Savonlinnan kulttuurin unelmavuoteen 2026. Patsas on kirvoittanut paljon keskustelua ja kysymyksiä, ja siksi seuraava esittelytilaisuus on päätetty pitää Kerimäki-päivän yhteydessä 29.6.2025. Jatkoa varmasti seuraa, mutta siitä ei ole vielä päätetty. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä SavonLuotsi Leader ry Toteutuskunta SAVONLINNA Kokonaisrahoitus 8 000,00 € Yksityinen rahoitus 2 800,00 € Julkinen rahoitus 5 200,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 200,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 236,00 € Valtio: 1 924,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 040,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: