Hanke Kehittämishanke - 273746 Musiikkielämyksillä hyvinvointia sivukylille Kuusikko soi ry - 30.06.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa toteutetaan neljässä Sodankylän sivukylässä klassisen musiikin kyläkonsertit ja samalla pilotoidaan toimintatavan toimivuutta sivukulien hyvinvoinnin, elinvoiman ja vireyden vahvistajana. Konsertteja neljässä kylässä, mutta konsertteihin ovat tervetulleita myös lähikylien asukkaat. Näin musiikkielämyksistä pääsee nauttimaan kuka tahansa sodankyläläinen. Hankkeessa sivukylien kyläyhdistysten toimijat osallistuvat konserttien suunnitteluun ja toteutukseen. Pilotoinnin tuloksena syntyy konsepti, miten sivukylälähtöistä kulttuuritoimintaa voitaisiin sisällyttää osaksi kuntien kulttuuripalveluja, sekä saadaan tietoa ja kokemusta tämän tyyppisen kokeilun merkityksestä ja mahdollisuuksista osana Sodankylän kuntastrategian yhteisöllisyyden polkua. Hankkeen toteutusaika on 1.5.2024-30.6.2025. Toteutusalue on Sodankylän kunta. Hankkeen toteuttaa sodankyläläinen musiikkiyhdistys Kuusikko soi ry. Hankkeen asiantuntijaryhmään kuuluvat myös Sodankylän kunnan kulttuuritoimen ja kylien edustaja. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 273746 Loppumispäivämäärä 30.06.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta SODANKYLÄ Kokonaisrahoitus 38 461,10 € Yksityinen rahoitus 3 846,11 € Julkinen rahoitus 34 614,99 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 34 614,99 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 14 884,44 € Valtio: 12 807,55 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 6 923,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: