Hanke
Kehittämishanke - 257817

Myllymäen historia näkyväksi (Myhinä)

Helsingin Yliopisto

- 31.08.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Myllymäen historia näkyväksi (Myhinä) Myllymäki on kymmenisen kilometrin päässä Ähtärin keskustasta sijaitseva kylä. 1900-luvun alussa Myllymäki oli yksi Etelä-Pohjanmaan merkittävimmistä rautatien kylkeen muodostuneista taajamista. Se oli tukkukaupan ja puunhankinnan keskittymä, josta oli kasvamassa yksi Väli-Suomen alueellisista keskuksista. Vaiheikkaasta menneisyydestä kertovat edelleen monet komeat rakennukset ja sukupolvesta toiseen kerrotut tarinat. Ähtäri kuuluu Etelä-Pohjanmaan merkittävimpiin matkailualueihin. Myllymäen kylä ry - on kiinnostunut oman kylänsä ja sen vaikutusalueen historian hyödyntämisestä matkailullisesti. Myhinä-hankkeen tavoitteena on kerätä tietoa Myllymäen menneisyydestä ja jalostaa sitä helposti saatavilla oleviksi tuotteiksi paikallisten asukkaiden, yrittäjien ja yhdistyksien sekä matkailijoiden käyttöön kylään tutustuessaan ja omia matkailutuotteita kehittäessään. Hankkeen toteuttavat Myllymäen kylä ry ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hankkeessa toteutetaan kolme kokonaisuutta: osallistava aineistonkeruu työpajojen ja haastattelujen muodossa, kirjallinen julkaisu ja mobiiliopastus. Kyläseuralaiset tekevät Ruralia-instituutin tutkijoiden ohjastamina kirjallisten aineistojen keruuta, etsivät vanhoja valokuvia ja haastattelevat myllymäkeläisiä. Työpajojen ohjauksesta ja aineistojen jalostamisesta vastaavat Ruralia-instituutin työntekijät. Työpajojen käytännön järjestelyistä vastaa kyläseura. Hankkeessa kerätyt aineistot jäävät Myllymäen kyläseuran ja alueen museoiden haltuun. Niistä kootaan julkaisu, jonka osaksi toimitetaan myös metsänhoitaja Eino Kivilahden julkaisematon käsikirjoitus Myllymäen vaiheista aina 1900-luvun alkupuoliskolle saakka. Sitä täydennetään tuoreempaan historiaan pureutuvilla asiantuntijateksteillä. Hankkeessa kerättyä tietoa jalostetaan myös matkailutuotteiksi. Ensimmäisenä askeleena on hankkeessa valmistuva mobiiliopastus, joka kuljettelee Myllymäen historian keskeisimmille tapahtumapaikoille.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

257817

Loppumispäivämäärä

31.08.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Harvaan asuttu maaseutu

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tyyppi

Yhteistyöhankkeet

Toimenpiteen tarkenne

Koordinointi- ja aktivointihankkeet

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt