Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 31912 myllyn katon kunnostus Töllin-Mylly-Osuuskunta 22.08.2016 - 29.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeella toteutetaan Töllin Myllyn katon kunnostus, koska vanha katto on tullut tiensä päähän ja ilman katon kunnostusta rakennus olisi vaarassa tuhoutua. Myllyssä käy tasaisin väliajoin ryhmiä tutustumassa myllyyn ja se on ollut tutustumiskohteena myös päiväkoti- ja partioryhmille. Varsinaisen myllytoiminnan lisäksi myllyn olemassaolo vahvistaa yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta ja sen yhteyteen on kehittynyt vahva joukko kyläläisiä ja myllyn toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä. He ovat järjestäneet talkoovoimin myllyssä ja siihen kuuluvassa koskimaisemassa vuosikymmenten ajan iltamia, markkinoita, konsertteja ja jopa kansainvälisiä esityksiä. Mylly on tarjonnut paikallisille nuorille ensikosketuksen kesätöihin Lohjan kaupungin jakamien kesäsetelien turvin. Mylly on kultturihistoriallisesti merkittävä rakennus ja se on yksi harvoista alkuperäisessä käytössä olevista pienmyllyistä. Tavoitteena on myllyn säilyttäminen käyttökelpoisena jälkipolville ja edistää myllyn historiallista perinnearvoa sekä kehittää sen ympärille muodostunutta kulttuuritarjontaa. Mylly on saanut vuonna 1998 rahoituksen LEADER II-yhteisöaloitteen mukaiselle kehittämishankkeelle myllyrakennuksen korjaus-, puhdistus- ja maalaustöille. (Dnro 1749/3400-98) Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 31912 Aloituspäivämäärä 22.08.2016 Loppumispäivämäärä 29.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Ykkösakseli ry Toteutuskunta LOHJA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: