Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 73256

Myyntivaunun hankinta

Ponkilan Pantterit ry

21.04.2018 - 09.12.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Jalkapalloseura Ponkilan Pantterit ry hankkii myyntivaunun. Vaunua käytetään urheiluseuran tapahtumissa, mutta myös Muhoksen kunnan yleisissä tapahtumissa. Ponkilan Panttereiden toiminta perustuu talkootöin kerättyihin varoihin, mikä mahdollistaa edullisen jalkapalloharrastusmahdollisuuden lapsille ja aikuisille. Jalkapalloseuraan kuuluu myös ulkomaalaistaustaisia pelaajia, joita pyritään integroimaan jalkapallotoiminnan kautta Muhoksen yhteisöön. Pienillä maksuilla varmistetaan se, että kaikki varallisuudesta riippumatta pystyvät harrastamaan lajia. Myyntivaunua käytetään seuran pelitapahtumissa kioskina, jonka tulot menevät suoraan joukkueiden hyväksi. Seurassa on tällä hetkellä noin 250 lapsipelaajaa ja 50 aikuista. Seura on näkyvästi esillä Muhoksen kunnassa ja pyrkii tuomaan hyvinvointia harrastusmahdollisuuden kautta kuntaan. Kunnassa järjestetään ympäri vuoden erilaisia yleisiä tapahtumia, joihin myyntivaunun hyödyntäminen tuo lisäarvoa ja monipuolisuutta. Seura voi myös vuokrata vaunua muille kunnan yhdistyksille edulliseen hintaan auttaen näin niitä toiminnassaan. Tällä hetkellä kunnan seuroilla ei ole yhtään kioskivaunua. Pienillä paikkakunnilla yhteisillä tapahtumilla ja talkootyöllä on suuri merkitys yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin. Erityisesti lasten liikuntaharrastusten mahdollistaminen auttaa luomaan terveen ja turvallisen kasvuympäristön, ja Ponkilan Pantterit haluaa tarjota tämän mahdollisuuden kaikille varallisuudesta riippumatta. Seuran toimintaan otetaankin kaikki halukkaat mukaan (myös kunnan ulkopuolelta). Jalkapallo-/urheilukentällä ei ole kioskirakennukseksi soveltuvaa rakennusta, joten vaunua voidaan käyttää yleisissä urheilutapahtumissa kuten kunnan yleisurheilukilpailuissa. Myös Muhoksen torilla järjestetään kuntalaisille erilaisia tapahtumia, joissa vaunua voidaan käyttää. Vaunun hankinta hyödyttää näin koko Muhoksen yhteisöä, josta vielä löytyy yhteishenkeä, halua auttaa vähempiosaisia sekä ymmärrystä yhteisen hyvän tärkeydestä.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

73256

Aloituspäivämäärä

21.04.2018

Loppumispäivämäärä

09.12.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt