Hanke Kehittämishanke - 308234 Näköalattomuudesta tulevaisuusvaltaan Landen kaiku ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Näköalattomuudesta tulevaisuusvaltaan -hanke toteutetaan Saarijärven ja Karstulan kunnissa, ja sen tavoitteena on vahvistaa kuntien elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Hanke vastaa alueen haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen, työpaikkojen vähyyteen ja muuttoliikkeeseen, tarjoamalla konkreettisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Toimenpiteiden keskiössä ovat tulevaisuusajattelun jalkauttaminen ja vetovoimatekijöiden tunnistaminen kuntabrändin vahvistamiseksi. Hankkeessa hyödynnetään konkreettisia työpajoja ja koulutuksia, jotka perustuvat Diakonissalaitoksen Tulevaisuusvalta-menetelmiin sekä SITRA:n Tulevaisuustaajuus-materiaaleihin. Kuntakohtaisissa Kasvu-työpajoissa kuntapäättäjät, virkamiehet ja kolmannen sektorin toimijat kartoittavat yhdessä kuntien vetovoimatekijöitä ja strategisia kehityskohteita ammattivalmentajan opastuksella. Työpajoissa syntyvät materiaalit tukevat kuntien strategiatyötä ja edistävät markkinointitoimenpiteitä. Molemmissa kunnissa järjestetään lisäksi kaksi Jokaisesta tulevaisuusosallinen-työpajaa. Ensimmäinen työpaja keskittyy ammatillisiin toimijoihin, kuten opettajiin ja viranhaltijoihin, ja toinen kolmannen sektorin toimijoihin. Tulevaisuusvaltaa laajentamalla saadaan suurempi joukko ihmisiä keskustelemaan, mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena tai toivottavana, jotta jokainen tuntisi olevansa osallinen. Hankkeen aikana tulevaisuusajattelua viedään konkreettisesti käytäntöön, sillä koulutetut ohjaajat järjestävät tulevaisuuskeskusteluja ja hyödyntävät tulevaisuusajattelua omissa organisaatioissaan. Landen Kaiku ry tukee toimijoita tilaisuuksien järjestämisessä ja tiedotuksessa. Hankkeen aikana syntyvät ideat ja materiaalit dokumentoidaan ja jaetaan, jotta ne voivat hyödyttää yhteisöjä myös hankkeen jälkeen. Tiedonvälityksestä hankkeen aikana ja sen jälkeen vastaa Landen Kaiku ry, joka on aktiivisesti mukana osallisuuden, viestinnän ja tulevaisuusajattelun edistämisessä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 308234 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tyyppi Tiedonvälityshankkeet Toimenpiteen tarkenne Tiedonvälityshanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO0 Asiasanat Etätyö, paikkariippumaton työ Kylä Monipaikkaisuus Nuoret Sosiaalinen innovaatio Sosiaalinen pääoma Tasa-arvo, yhdenvertaisuus Vertaisoppiminen Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Älykäs sopeutuminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Nina Pirttiniemi Neuvoja / Konsultti, Opettaja / Kouluttaja, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Landen kaiku ry Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Viisari ry Toteutuskunta SAARIJÄRVI Kokonaisrahoitus 59 761,80 € Yksityinen rahoitus 5 976,18 € Julkinen rahoitus 53 785,62 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 53 785,62 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 23 127,81 € Valtio: 0,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 30 657,81 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Nina Pirttiniemi Neuvoja / Konsultti, Opettaja / Kouluttaja, Kehittäjä, Hanketoimija, Järjestötoimija - Kulttuuri ja kotiseutu Hankkeesta muualla https://www.landenkaiku.fi/ Jaa: