Hanke Kehittämishanke - 41224 Näkyvät Kylät -hanke Kymenlaakson Kylät ry 01.03.2017 - 26.05.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Näkyvät Kylät -hankkeen tavoitteena on edistää Kouvolan ja Iitin maaseutualueen, sen toimijoiden ja tekijöiden näkyvyyttä ja saavutettavuutta. Hankkeen toimenpiteiden kautta tuodaan esille kyliä ja niiden palveluita sekä kehitetään jo olemassa olevia palveluita. Muun muassa kyläesite, palveluiden liikuteltavuuden edistäminen, kylien palvelukokonaisuudet sekä kattava ja aina ajan tasainen tonttiasiamiesjärjestelmä ovat osa hankkeessa tehtävää kehitystyötä. Hankkeen taustalla on usein esiin noussut ajatus maaseutuasumisen mahdollisuuksien parantamisesta ja paikallisten kyläpalveluiden kehittämisestä. Kouvolassa vuonna 2019 järjestettävät Asuntomessut, Iittiin avautuva KymiRing sekä myös Kimolan kanavan avautuminen antavat pohjoiskymenlaaksolaiselle maaseutuasumiselle ja paikallisille kyläpalveluille erinomaisen mahdollisuuden olla esillä. Hanke toteuttaa Leader Pohjois-Kymen Kasvun strategiaa seuraavilla toimenpiteillä: 1.) palveluiden kartoittaminen ja kokoaminen 2.) uusien palvelumuotojen ja -kokonaisuuksien kehittäminen 3.) asukaslähtöisen maankäytön suunnittelu / tonttiasiamiesjärjestelmän kehittäminen 4.) kylien ja niiden palveluiden tehokas ja yhteisölähtöinen markkinointi Hankkeen kohderyminä ovat Kouvolan ja Iitin kylät ja niiden toimijat sekä Asuntomessut 2019 toimintoihin laajasti kytkeytyvä verkosto. Yhteistyökumppaneina on laaja joukko alan osaajia ja kymenlaaksolaisen maaseudun kehittämisessä mukana olevia tahoja. Hanketta toteutetaan vuoden 2019 loppuun saakka. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 41224 Aloituspäivämäärä 01.03.2017 Loppumispäivämäärä 26.05.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat kylätoiminta uudet palvelut verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvu ry Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: