Hanke Valmisteluraha - 266474 NATO hankintoihin valmistava yritysryhmähankkeen valmistelu Osuuskunta Viexpo - 05.11.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Valmisteluhankkeen tavoitteena on koota ja valmistella Nato hankintoihin valmistava yritysryhmähanke. Valmisteluhanke toteutetaan pääosin Viexpon toimesta mutta kumppaneina ovat mm. Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari ja alueen elinkeinoyhtiöt. Valmisteluhankkeen aikana keskustellaan alueella toimivien yritysten kanssa tarvittavista toimenpiteistä ja tavoitteista tulevan yritysryhmähankkeen osalta. Näiden keskustelujen perusteella suunnitellaan tulevan hankkeen toimenpiteitä, budjettia ja toteutusaikaa. Valmisteluhankkeen aikana pyritään löytämään pohjalaismaakunnista ne yritykset, joilla on kiinnostus ja valmiuksia tarjota ja toimittaa tuotteitaan Nato hankintajärjestelmän kilpailutukseen. Hankkeen kohderyhmä ja hyödynsaajia ovat alueen yritykset. Valmisteluhankkeen tavoitteena on käynnistää varsinainen Nato hankintoihin valmentava yritysryhmähanke, jonka tavoitteena on yritysten liikevaihdon kasvattaminen, yritysten välisen yhteistyön lisääminen, viennin käynnistäminen ja kasvattaminen uudelle kohderyhmälle. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 266474 Loppumispäivämäärä 05.11.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Valmisteluraha Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Yritys-tai viljelijäryhmähankkeen valmisteluraha, 5 000 € Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Toteutuskunta SEINÄJOKI Kokonaisrahoitus 5 000,00 € Julkinen rahoitus 5 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 2 150,00 € Valtio: 2 850,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Jaa: