Julkinen hankekuvaus
Hankkeen keskeisin tavoite on varmistaa perinteeksi muodostuneen niittypäivien jatkuvuus siirtämällä tapahtuma-aluetta ennakoiden uudelle sijainnille ja tekemällä tarvittavat pohja/maa- ja rakennustyöt viikateniiton MM-kisojen järjestämiseksi uudella alueella. Hankkeessa rakennetaan uusi niittolato tapahtumakaluston säilyttämiseksi ja tapahtumajärjestelyihin. Samalla aluetta kehitetään edelleen rakentamalla alueelle aita ja siirtämällä vanhalta alueelta lipputangot uudelle niittoalueelle. Tapahtumajärjestelyä tuetaan tekemällä muutamia keskeisiä laitehankintoja. Tavoite on turvata vuodesta 1992 lähtien katkeamattomana jatkumona vuosittain ollutta viiketeniiton kulttuuriperinnettä. Samalla halutaan osoittaa nuorille yhteishengen ja talkoiden merkityksen tärkeyttä.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Hankenumero
195788
Aloituspäivämäärä
31.03.2022
Loppumispäivämäärä
30.12.2024
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili