Hanke Kehittämishanke - 73172 Norrbyholmen – Malmin mansikkapaikka/Malmens smultronställe Pargas stad 15.06.2018 - 26.06.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Norrbyholmen - Malmin mansikkapaikka/Malmens smultronställe-hankkeen tavoitteena on laatia aikaisempaa esiselvitystötä yksityiskohtaisempi kehittämissuunnitelma Norrbyholmenille. Yksityiskohtaisempien selvistystöiden on tarkoitus toimia konkreettisen pohjatyönä saaren retkeilyrakenteita koskeville investoinneille. Saari sijaitsee Paraisten Malmin pohjoispuolella ja saaren maa-alue on Paraisten kaupungin omistuksessa. Maanomistaja on sitoutunut alueen retkeily- ja virkistyskäytön kehittämiseen. Norrbyholmenin tunnettuutta retkeilykohteena parannetaan. Tavoitteena on myös parantaa Norrbyholmenin saavutettavuutta niin verkossa kuin maastossakin. Hankkeelle perustetaan oma Facebook-sivu, jossa kerrotaan hanketyön etenemisestä ja saarella tehtävistä toimenpiteistä. Hankkeen tuloksena on tarkoitus tuottaa myös saarelle oma logo, pienimuotoinen nettisivu ja esite. Internetsivu, graafinen työ ja esitteen painatus hoidetaan ostopalveluna. Hankkeessa on tarkoitus alustavasti selvittää mahdollisuuksia edistää jokamiehen vesilläliikkumisen mahdollisuuksia alueella. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 73172 Aloituspäivämäärä 15.06.2018 Loppumispäivämäärä 26.06.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.1 Selvitykset ja suunnitelmat Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Selvitykset ja suunnitelmat Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat hyvinvointi matkailu virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Varsinais-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä I Samma Båt - Samassa veneessä rf ry Toteutuskunta PARAINEN Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: