Hanke Valmisteluraha - 254094 NOSTERIIHI Kuhmon kyläverkko-osuuskunta - 29.06.2024 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Valmisteluhanke antaa Luoteis-Kuhmon kyläverkko-osuuskunnalle mahdollisuuden kiteyttää valmisteilla olevan ’Älykäs kylä’ -hankkeen suunnitelmaa toteutuskelpoiseksi ja tehokkaaksi kokonaisuudeksi. Osuuskunta kokoaa yhteen ja sitouttaa yhteistyöhankkeen toimijat. Toteutettavaa hankekokonaisuutta, tavoitteita ja toimenpiteitä määritellään yhteisöllisesti. Hakija etsii yhteisiin tavoitteisiin sitoutuvia suomalaisia ja kansainvälisiä kumppaneita ja sidosryhmiä. Kuhmon ja Kainuun harvaan asutun maaseudun asukkaat ja yritykset ovat toiminnan välittömiä kohteita. Verkostoitumalla saadaan varsinaisen hankkeen pilottien vaikuttavuutta lisättyä yltämään Suomen harvaan asutuille alueille ja myös kansainvälisesti EU:n Smart Rural 27 -hankkeen energiaryppään jäsenille. Päämääränä on tuoda päivänvaloon niitä infraosaamisen kehittämistoimenpiteitä, joita maaseudun kyläverkoissa tarvitaan, kun Suomi siirtyy tietoyhteiskuntaan. Kyläverkkojen laitetilojen voimavarat sekä rakentamisen toimenpiteet ja täsmäpaikannus ovat hakijan erityisiä mielenkiinnon kohteita. Valmistelun aikana valitaan ne keinot, jotka tehokkaimmin edistävät harvaan asutun maaseudun kyläverkkojen älykkäitä ratkaisuja. Maaseudun älykkyyttä tavoitellaan hankintoihin ja rakentamisen kustannustehokkuudella. Päämäärään päästään kestävään kehitykseen, energiatehokkuuteen, kyläturvallisuuteen, ilmaston ääri-ilmiöihin, energialainsäädäntöön ja yleishyödyllisen seutuverkon häiriöihin ja riskeihin kohdistuvilla toimenpiteillä. Hankkeen raportissa määritellään älykkään ja kestävän kyläverkkorakentamisen käsitteitä: siinä inventoidaan Maaseutuohjelman kannalta oleellisia yhteisöllisen toimijuuden ja uuden teknologian toimintatapoja, avoimeen koodiin perustuvaa kehittämistä, automatiikan, paikkatiedon ja esineiden internetin kehittämisen uusimpia keinoja. NOSTERIIHI-hanke julkaisee aineistojaan ja raporttejaan suomen ja englannin kielillä hakijan Smart Rural 27 -palstalla: https://nettinoste.fi/wp/category/smart-rural-27/. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 254094 Loppumispäivämäärä 29.06.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Valmisteluraha Alatoimenpide Älykkäät kylät yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Älykäs kylä -valmisteluraha, 5 000 € Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Philip Donner Yrittäjä - Teknologiatoimittaja, Tutkija, Kehittäjä Kuhmon kyläverkko-osuuskunta Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kainuun ELY-keskus Leader-ryhmä Elävä Kainuu LEADER ry Toteutuskunta KUHMO Kokonaisrahoitus 5 000,00 € Julkinen rahoitus 5 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Philip Donner Yrittäjä - Teknologiatoimittaja, Tutkija, Kehittäjä Hankkeesta muualla https://nettinoste.fi/wp/category/smart-rural-27 Jaa: