Hanke Kehittämishanke - 299996 Nousukausi Jurvan koulukunta - Jurva School ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Loppuraportti Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Puuseppien kylä -dokumenttisarja, Osa 3: Nousukausi Dokumenttielokuva huonekaluteollisuuden kiihkeästä nousukaudesta 80-luvun Jurvassa. Nousukausi täydentää aiemmin toteutettua Puuseppien kylä -dokumenttisarjaa. Se kertoo 80-luvulla eletystä ajanjaksosta. jolloin Suomessa elettiin voimakasta nousukautta. Huonekalutehtailla meni hyvin kotimaassa sekä ulkomaan viennissä. "Yli sadan vuoden ajan Jurvassa, Etelä-Pohjanmaalla, on valmistettu ja myyty huonekaluja. Koulutetut huonekalupuusepät ja koristeveistäjät loivat käsityöläisilmiön, jonka ympärille koko kylä kasvoi ja kehittyi. Millä keinoin Jurva tunnetaan huonekalupitäjänä myös tulevaisuudessa ja miten säilyttää sukupolvelta toiselle säilynyt käsityöläisperinne?" Hankkeen tavoitteena on dokumenttielokuvan keinoin tallentaa ja nostaa esiin Jurvan alueen huonekaluteollisuuden sekä alan koulutuksen historiaa, puuseppien Jurvaa. Dokumenttielokuva korostaa Jurvan alueellista identiteettiä ja tukee kylän omaleimaista brändiä. Dokumentti avaa näkymiä paikallisille ihmisille ja alan yrityksille alueen erikoisosaamisen arvostukselle. Dokumentti antaa myös innostavia eväitä alueen yrityksille markkinoinnin ja yrityskuvan rakentamiseen, hyödyntämään sekä alueellista että yrityskohtaista historiaa osana yrityksen tarinaa. Kohderyhmänä ovat sekä alueellisesta kulttuurista ja historiasta kiinnostuneet henkilöt että ammatillisesta näkökulmasta aihepiiristä kiinnostuneet ja tavalliset kuntalaiset. Suupohjan alueella ja muualla Suomessa toimivat huonekalu- ja puuseppäosaamisen hyödyntäjät, kuten yritykset, puusepät, muotoilijat, opiskelijat, kuluttajat ja historiallisten arkistojen kerääjät ja ylläpitäjät. Jurvan koulukunta ry toimii dokumenttielokuvan tilaajana ja on tiiviisti mukana sekä elokuvan suunnittelussa että toteutuksessa. Yhteenveto hankkeesta Puuseppien Jurva -hankkeen tavoitteena oli dokumenttielokuvan keinoin tallentaa ja nostaa esiin Jurvan alueen huonekaluteollisuuden sekä alan koulutuksen historiaa, puuseppien Jurvaa. Leader-rahoitteisen hankkeen avulla toteutettiin Puuseppien kylä -nimisen, dokumenttisarjan neljäs o... Lue lisää Loppuraportti-välilehdeltä Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 299996 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava kehittämishanke Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kulttuuri, kulttuuriperintö Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Hankkeen yhteenveto Puuseppien Jurva -hankkeen tavoitteena oli dokumenttielokuvan keinoin tallentaa ja nostaa esiin Jurvan alueen huonekaluteollisuuden sekä alan koulutuksen historiaa, puuseppien Jurvaa. Leader-rahoitteisen hankkeen avulla toteutettiin Puuseppien kylä -nimisen, dokumenttisarjan neljäs o... Näytä lisää Puuseppien Jurva -hankkeen tavoitteena oli dokumenttielokuvan keinoin tallentaa ja nostaa esiin Jurvan alueen huonekaluteollisuuden sekä alan koulutuksen historiaa, puuseppien Jurvaa. Leader-rahoitteisen hankkeen avulla toteutettiin Puuseppien kylä -nimisen, dokumenttisarjan neljäs osa, joka kertovat Jurvan huonekaluteollisuuden historiasta 1980-luvulta nykypäivään. Toteutus Dokumenttielokuvan toteutus hankittiin ostopalveluna ja sen tuotti ISLE Art Industries. Jurvan koulukunta ry:n hallituksen jäsen Jaakko Purtanen toimi hankkeen vastuuhenkilönä. Hän vastasi hankkeen toimenpiteiden ja tavoitteiden toteutumisesta sekä elokuvaan liittyvien käytännö... Näytä lisää Dokumenttielokuvan toteutus hankittiin ostopalveluna ja sen tuotti ISLE Art Industries. Jurvan koulukunta ry:n hallituksen jäsen Jaakko Purtanen toimi hankkeen vastuuhenkilönä. Hän vastasi hankkeen toimenpiteiden ja tavoitteiden toteutumisesta sekä elokuvaan liittyvien käytännön töiden organisoinnista. Hän osallistui dokumenttielokuvan toteutukseen sekä tuomalla asiantuntijan näkökulmaa että osallistumalla käytännön järjestelyihin järjestäjä-tuottajan roolissa. Vastuuhenkilö valitsi elokuvaan haastateltavat henkilöt, kuvauslokaatiot ja valmisteli kuvaustapahtumat. Hän keräsi haastattelujen lisäksi myös muuta materiaalia, kuten valokuvia ja esineitä, jotka liittyvät huonekaluteollisuuden historiaan. Tulokset Hankkeen avulla toteutettiin Puuseppien kylä -dokumenttisarjaan yksi lisäjakso. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa toteutettiin aiemmin Leader-rahoituksen turvin ja kolmas osa Jurvan Puuseppämuseoyhdistys ry:lle myönnetyllä, Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston tuella. Uusin, eli neljÃ... Näytä lisää Hankkeen avulla toteutettiin Puuseppien kylä -dokumenttisarjaan yksi lisäjakso. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa toteutettiin aiemmin Leader-rahoituksen turvin ja kolmas osa Jurvan Puuseppämuseoyhdistys ry:lle myönnetyllä, Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston tuella. Uusin, eli neljäs osa valmistui Nousukausi-hankkeen avulla. Yhteistyöllä sekä pitkäjänteisellä toiminnalla saatiin aikaan yhtenäinen dokumenttisarja. Sarjan kaksi ensimmäistä, Leader-rahoituksella toteutettua osaa, kertovat jurvalaisen huonekaluperinteen historiasta ja kolmas osa, joka toteutettiin yhteistyössä Jurvan Puuseppämuseoyhdistys ry: kanssa, on keskittynyt nykyajassa näkyviin muutoksiin. Dokumenttisarjan jaksot ovat noin kymmenen minuutin mittaisia. Neljännessä, tämän hankkeeen avulla toteutetussa jaksossa, kerrotaan 1980-luvun nousukaudesta, peilaten sitä huonekaluteollisuuden sekä -kaupan lähimenneisyyteen sekä nykyhetkeen: Miten kotimaisen huonekalualan käy ja mitkä ovat avaimet uuteen nousuun? Jakso 1: Tyylihuonekalut Jakso 2: Kiertokauppa Jakso 3: Huonekalupitäjä muutoksessa Jakso 4: Huonekalualan kohtalonhetket Dokumenttisarjan kolme ensimmäistä jaksoa ovat katsottavissa yhdistyksemme sivuilta: https://jurvaschool.fi/puuseppien-kyla-dokumenttisarja/ Neljäs jakso ei ole vielä julkisesti nähtävillä. Vaikutukset ja jatkosuunnitelma Dokumenttielokuva korostaa Jurvan alueellista identiteettiä huonekaluteollisuuden keskittymänä ja tukee kylän omaleimaista brändiä. Dokumentti avaa näkymiä paikallisille ihmisille ja alan yrityksille alueen erikoisosaamisen arvostukselle. Dokumentti antaa myös innostavia eväitä alueen yri... Näytä lisää Dokumenttielokuva korostaa Jurvan alueellista identiteettiä huonekaluteollisuuden keskittymänä ja tukee kylän omaleimaista brändiä. Dokumentti avaa näkymiä paikallisille ihmisille ja alan yrityksille alueen erikoisosaamisen arvostukselle. Dokumentti antaa myös innostavia eväitä alueen yrityksille markkinoinnin ja yrityskuvan rakentamiseen, hyödyntämään sekä alueellista että yrityskohtaista historiaa osana yrityksen tarinaa. Dokumenttisarjaa voisi tulevaisuudessa jatkaa seuraamalla paikallisten huonekaluteollisuuden yritysten toiminnan kehittymistä tai kansainvälistymistä. Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Heidi Risku Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Toteutuskunta KURIKKA Kokonaisrahoitus 8 000,00 € Yksityinen rahoitus 800,00 € Julkinen rahoitus 7 200,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 7 200,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 3 096,00 € Valtio: 2 664,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 1 440,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Heidi Risku Hankkeesta muualla https://jurvaschool.fi/project/nousukausi Jaa: