Hanke Kehittämishanke - 61060 Nuoret pelissä Oriveden 4H-yhdistys r.y. 01.01.2018 - 06.08.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nuoret pelissä -hankkeessa tehdään kyselytutkimus, missä selvitetään Oriveden alueen 10-20v nuorilta, mitä he haluavat tehdä Orivedellä. Tavoitteena on tavoittaa kattavasti nuoret sekä saada tieto, miten he haluavat kehittää toiminnallaan ja ideoillaan omaa paikkakuntaa. Nuorista kootaan projektiryhmiä suunnittelemaan ja toteuttamaan omia mielekkäitä projekteja, joiden tavoitteena on luoda mielekästä toimintaa nuorille oman kylän alueelle. Hankkeen päätavoite on aktivoida ja osallistaa nuoria osallistumaan heitä itseään koskevien asioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Tavoitteena on yhteistyön avulla nuorten kanssa yhdistää paikkakunnan mahdollisuudet tämän päivän nuorten maailmaan, esim. tubetuksen, Youtuben, kansainvälisyyden ja yrittäjyyden kautta. Osata hyödyntää siihen olemassa oleva oma kylä, metsä, luonto ja maaseutu, mitkä ovat osa orivesiläisten nuorten arkea. Ja tukea nuoria kehittämään näistä toteutettavia projekteja tavoitteena luoda uusia mahdollisuuksia ja toimintamalleja omalle paikkakunnalle. Tavoitteena on myös oppia eri projektien toteutusta askeleena tulevaisuuteen. Nuorten projekteista osa tuotteistetaan osaksi Orivettä sekä tähdätään siihen, että projektit ovat aktiivinen osa orivesiläistä toimintamallia nuortenkin mielestä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 61060 Aloituspäivämäärä 01.01.2018 Loppumispäivämäärä 06.08.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kantri ry Toteutuskunta ORIVESI Tukiprosentti: 80,00 % Jaa: