Hanke Kehittämishanke - 336244 Nuoret sillanrakentajat -Andra sidan av Kvarken Kehittämisyhdistys Liiveri ry - 31.12.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Nuoret sillanrakentajat -hankkeen toteuttajana on Kehittämisyhdistys Liiveri ry ja kumppaneina Leader Lappland Ruotsista ja Leader Suupohja Etelä-Pohjanmaalta. Hankkeessa on kaksi päätavoitetta: edistetään nuorten ja nuorten parissa työskentelevien kansainvälistymistä ruohonjuuritasolla ja lisätään verkostoissa jo toimivien nuorten yrittäjyysvalmiuksia ja -osaamista sekä innostetaan uusia nuoria mukaan kehittämistyöhön alueen eduksi. Ruotsalaisten kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi hankkeessa edistetään myös maahanmuuttajataustaisten ja eri vähemmistöihin kuuluvien nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa paikallisesti. Hankkeen myötä alueen kehittämiseen osallistuva nuorten joukko on yhä monimuotoisempi ja moniäänisempi. Samalla edistetään kansainvälisyyttä ja kotikansainvälistymistä. Hanke mahdollistaa uusien nuorten mukaan saamisen ja jo verkostoissa toimivien nuorten keskinäisen verkostoitumisen. Nuoret saavat hankkeen kautta lisäosaamista ja -mahdollisuuksia sekä kokevat olevansa kotiseutunsa aktiivisia ja tärkeitä toimijoita. Hankkeen kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat erityisesti alueen aktiiviset, verkostoissa jo toimivat nuoret sekä hankkeen toimenpiteiden ja viestinnän ansiosta aktivoituva nuoret. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 336244 Loppumispäivämäärä 31.12.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Kansainvälinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kotoutuminen, pakolaiset, maahanmuuttajat Kulttuuri, kulttuuriperintö Kylä Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Kehittämisyhdistys Liiveri ry Toteutuskunta ILMAJOKI Kokonaisrahoitus 150 000,00 € Julkinen rahoitus 150 000,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 150 000,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 64 500,00 € Valtio: 55 500,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 30 000,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 100,00 % Hankkeesta muualla www.liiveri.net, https://www.instagram.com/leaderliiveri/, https://www.facebook.com/LeaderLiiveri/?locale=fi_FI Jaa: