Hanke Kehittämishanke - 86986 Nuoret tapahtumatuottajat Muhoksen 4H-yhdistys r.y. 01.05.2019 - 15.11.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen tavoitteena on kannustaa nuoria ideoimaan ja tuottamaan itselleen mieluisia tapahtumia aikuisten valmentamina. Hankkeella pyritään kokemuksellisen oppimisen kautta tuomaan esille nuoren työpanoksen merkitys tapahtuman tuottamisprosessissa sekä ryhmäytymisen että vastuunottamisen merkitys. Hankkeella pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja lisäämään nuoren osallisuutta. Ikäjakauma hankkeeseen osallistuvilla nuorilla on noin 15-19 vuotta. Nuorista koottu ryhmä (tavoite n. 10-15 nuorta/ryhmä, 2-3 ryhmää koko hankeaikana) suunnittelee, toteuttaa ja vastaa tapahtumakokonaisuudesta itse. Hankkeen aikana on tarkoitus toteuttaa 2-5 pientä ja yksi suurempi tapahtuma sekä 1-2 kansainvälistä tapahtumaa. Hanke toteutetaan ryhmätapaamisilla, joissa nuoret suunnittelevat ja valmistelevat tapahtumia valmentajien tukemana. Nuorten kanssa käydään tapahtumatuottamiseen liittyvillä opintoretkillä ja pyydetään tapaamisiin asiantuntijavieraita. Tapahtumatuottajavalmennus on myös yksilön oppimisprosessi. Hankkeen tavoite on löytää jokaiselle omaa potentiaalia vastaavia tehtäviä. Nuoren oman osaamisen kehittäminen sekä johtajuus- ja tiimityöskentelytaidot ovat keskeisiä asioita. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 86986 Aloituspäivämäärä 01.05.2019 Loppumispäivämäärä 15.11.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat nuoret virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Oulun Seudun Leader ry Toteutuskunta MUHOS Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: