Hanke Kehittämishanke - 179706 Nuorten ekotekopiste Rantasalmen 4H-yhdistys r.y. 01.01.2022 - 19.12.2024 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeessa käynnistetään Rantasalmelle ekotekopiste, jossa tuetaan nuorten työelämä- yrittäjyys- ja ekologisuuskasvatusta. Pisteen taustalla toimii hankkeessa toiminnan aloittava kierrätyskeskus, jossa työllistämme nuoria erilaisiin työtehtäviin. Kierrätyskeskukselle otataan myyntiin hyväkuntoista lahjoitustavaraa. Tilasta tehdään nuorten näköinen, nuoret otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheesessa. Hankkeen aikana opetetetaan lapsille ja nuorille kestävän kehityksen mukaista asennetta, sekä kiertotaloustietoutta mm. ekokerhon ja erilaisin kurssein ja koulutuksin. Innostetaan ja ohjataan nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä, sekä huomioimaan ekologisuus myös yritystoiminassa. Kierrätyspisteessä 4H-yrittäjät voivat markkinoida ja harjoittaa omaa yritystoimintaa, lisäksi nuoret voivat järjestää tilassa Pop-up kahvilatoimintaa. Kierrätyspiste parantaa alueen asuinviihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kohderyhmä nuoret, hyödynsaaja koko kylä ja lähialueet. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 179706 Aloituspäivämäärä 01.01.2022 Loppumispäivämäärä 19.12.2024 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Kiertotalous hyvinvointi kierrätys nuoret verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Rajupusu Leader ry Toteutuskunta RANTASALMI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: