Hanke
Investointihanke - 294174

Nuorten paikan rakentaminen Ylämyllylle

Liperin kunta

- 31.10.2025

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Liperin nuorten omasta toiveesta Liperissä on käynnistetty nuorten oman ulkotilan tekeminen Ylämyllylle. Tavoitteena on rakentaa nuorille Laavupolun ja Patteriston tienristeyksessä sijaitsevalle tontille paikka, jonne nuoret voivat vapaasti, itsenäisesti ja turvallisesti kokoontua oleskelemaan. Ulkoalue varusteineen on suunniteltu yhdessä nuorten kanssa ja sinne toteutetaan katos sade- ja tuulensuojaksi, istuimia, tulipaikkoja ja valaistus. Nuorten toiveiden perusteella varaudutaan rakentamaan alueelle myös esimerkiksi luvallinen maalausseinä ja muuta ajanvietevälineistöä. Varusteiden suunnittelussa ja rakentamisessa huomioidaan niiden kestävyys. Liikkumisväylistä tehdään mahdollisimman esteettömiä ja alueen suunnittelussa on huomioitu, että nuoriso liikkuu paikalle paljon myös mopoilla tai pyörillä, joten sinne toteutetaan myös pysäköintialueeksi soveltuvaa pintaa. Rakentamisesta on päävastuussa Liperin kunta ja nuoret osallistuvat myös rakentamiseen ammattilaisten ja vapaaehtoisten aikuisten ohjauksessa. Hankkeella toteutettava nuorten paikka parantaa merkittävästi Liperin lapsille ja nuorille tarkoitettuja palveluita ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Rakentaminen toteutetaan 1.3.-31.10.2025.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

294174

Loppumispäivämäärä

31.10.2025

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Kaupunkien läheinen maaseutu

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt