Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 65795 Omavaraopisto Omavara ry 02.04.2018 - 20.12.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvat Omavara ry:n vuoden 2018 valmistelut, jotta keväällä 2020 Valtimon Rasimäellä voi alkaa Kainuun opiston omavaraisuuteen kouluttava kansanopiston opintolinja. Opintolinjaa ja sen pääasiallista koulutuspaikkaa Kotamäen tilalla kutsutaan omavaraopistoksi. Hankkeen onnistuneen toteutuksen jälkeen opisto voi alkaa tarjoamaan noin puolen vuoden mittaista koulutusta 15-20 opiskelijalle. Opetukseen voivat hakea kaikki kiinnostuneet ja sen pääpaino on luonnonmukaisessa puutarhaviljelyssä ja luonnontuotteiden keräilyssä, käsitöissä, ekologisessa rakentamisessa ja ruoanvalmistuksessa. Opetus järjestetään pääosin Kotamäen metsätilalla, joitain jaksoja myös Kainuun opistossa Paltamossa. Hankkeen kehittämisosassa hankejohtaja ja projektisihteeri aloittavat luomaan yhdessä vapaaehtoisten asiantuntijoiden kanssa opistolle opetussuunnitelmaa sekä ruokahuollon suunnitelmaa. Lisäksi he tiedottavat opistosta ja rakentavat verkostoa tulevien oppilaiden ja vierailevien opettajien tavoittamiseksi. Kehittämishankkeen työntekijät vastaavat yhdessä hankekehittäjän kanssa myös hankkeen hallinnosta ja opiston infrastruktuurin rakentumisesta. He huolehtivat hankkeen investointosan rakennuttajatehtävistä ja töiden suunnitelmien mukaisesta etenemisestä. Hankkeen investointiosassa rakennetaan opiston vuokraamalle määräalalle opintolinjan tarvitsema infrastruktuuri ja fasiliteetit, kuten väentupa, huussi ja halkoliiteri. Omavaraisuuden ajatuksen mukaisesti rakentamisessa käytetään pääasiassa kierrätysmateriaaleja mm. siten, että kaksi hirsirakennusta siirretään lähiseudulta opiston alueelle. Rakennustyötä varten palkataan ammattilaisia ja järjestetään vähintään kolmet viikon mittaiset isommat talkoot. Lisäksi hankitaan kaminateltta majoituskäyttöön, leirikeittiövarusteet sekä palo- ja turvallisuusvälineistö. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 65795 Aloituspäivämäärä 02.04.2018 Loppumispäivämäärä 20.12.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Vaara-Karjalan LEADER ry Toteutuskunta VALTIMO Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: