Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 31018 Orimattilan Judoseura 40-vuotta Orimattilan Judoseura ry 27.06.2016 - 20.12.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Orimattilan Judoseura perustettiin 25.8.1976 ja v. 2016 seura täyttää 40 vuotta. Judoseura valittiin 2010 Päijät-Hämeen parhaaksi urheiluseuraksi ja kun seura täytti 35 vuotta 2011 oli seuran jäsenmäärä jo n. 500. Seura järjestää joka vuosi useita leirejä. Päijät-Hämeen kesäleiri Summer Judo Rocks on jo kahdeksana vuotena ollut Suomen suurin judon kesäleiri. Seuralla on lapsille useita judokursseja. Seurassa toimii kilparyhmä ja aivan pienille oma muksujudo ja naperojudo. Aikuisille löytyy alkeiskurssi ja kuntojudo, sekä lasten vanhemmille tanssipainotteinen Judojumppa. Seurassa on noin 10 % kilpailevia judokoita. Pienimmillä junioreilla on saavutuksena mm. useita mitaleja Suomen suurimmasta junioriturnauksesta Junnu Cupista. Vanhemmilla junioreilla on U15-, U18-, U21- junioreiden mestaruuksia Suomessa ja muissa Euroopan maissa, sekä arvokisoista mitaleita niin SM-, PM-, kuin Eurooppa Cup -tasolta. Seuran junioreita on valittu maajoukkueisiin ja he ovat kilpailleet EM- ja EYOF (Euroopan nuorten olympialaiset) kilpailuissa, sekä alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa. Seuralla on joka vuosi omat seuran mestaruuskisat ja Orimattila Shiai, joissa juniorit pääsevät tutustumaan kilpailutunnelmaan. 2013 seura järjesti ensimmäisen kerran historiassaan nuorten SM-kilpailut ja v. 2014 Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. 2015 seura alkoi järjestämään Baltic Sea Championships -kilpailua. Kilpailujen, harjoitusten ja jäsenmäärän kasvu on johtanut siihen että tatamia tarvitaan lisää. Seuran 40-juhlavuonna seura haluaisi panostaa tatamin hankinnalla seuran toiminnan kehittämiseen. Orimattilan Pedot on mukana hankkeessa: seuralla on Jokivarren koululla tekonurmikenttä ja seura tarvitsee WC- ja välinevarastotilan. Hankkeen aikana rakennetaan tarvittavat tilat jotka palvelevat Petojen harjoitus- ja pelitoimintaa: WC-tila tehdään koulun nykyiseen välinevarastotilaan ja uusi välinevarasto luistelukatokseen/ulkovarastoon. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 31018 Aloituspäivämäärä 27.06.2016 Loppumispäivämäärä 20.12.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.5 Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Vapaa-aika ja matkailuinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Leader-ryhmä Etpähä ry Toteutuskunta ORIMATTILA Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % Jaa: