Hanke Kehittämishanke - 300938 Oripään lentokentän kehittämishanke Turun Lentokerho - Åbo Flygklubb ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttaa yhdessä Turun Lentokerhon jäsenet. Tärkeimpinä toimenpiteinä lentotoiminnan markkinointi painottuen Turun Lentokerhon tarjoamaan purjelentokoulutukseen Oripään lentokentällä. Lisäksi Oripää on Suomessa merkittävä taitolennon koulutus- ja harjoituskeskus. Tavoitteena on parantaa lentokentä palveluja, kuten majoitustilojen ja leiriytymis mahdollisuuksien lisääminen. Lentokentän infrastruktuurin haluamme parantaa määräysten mukaiseksi ympäristöluvan päivittämistä varten (Jakeluasema). Odotamme toiminnan kasvavan varsinkin koulutustoiminnan osalta. Purjelennossa myös nuorisotoiminnalla on merkittävä osa. Pyrimme parantamaan lentokentän tunnettavuutta, jotta kävijöitä saapuisi ympäri Suomea sekä Eurooppaa. Tämä mahdollistaa lentokentän käyttöasteen kasvattamisen, mikä tukee kentän säilymistä lentokenttänä. Mahdollistaa toiminnan jatkumisen ja kehittämisen palvellen samalla koko lähiseutua. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 300938 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Energiatehokkuus Hiilineutraalisuus, hiilinielu ja hiilensidonta Ilmastonmuutos Kokeilu, innovaatio Matkailu Monipalvelukeskus Nuoret Palvelut Saavutettavuus Saavutettavuus Sosiaalinen pääoma Turvallisuus Turvallisuus Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lounais-Suomen elinvoimakeskus Leader-ryhmä Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Toteutuskunta ORIPÄÄ Kokonaisrahoitus 26 000,00 € Yksityinen rahoitus 2 600,00 € Julkinen rahoitus 23 400,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 23 400,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 10 062,00 € Valtio: 8 658,00 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 4 680,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 90,00 % Jaa: