Hanke
Kehittämishanke - 17003

Osalliseksi tietoyhteiskunnasta

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy

31.01.2016 - 24.04.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeen päätavoitteena on ikääntyvien tietoteknisen osaamisen lisääntyminen ja ikääntyneiden rohkaistuminen sähköisten palvelujen käyttöön sekä sitä kautta osallisuuden vahvistuminen sähköistyvässä yhteiskunnassa. Hankkeen myötä vertaisohjaajia on tavoitettavissa koko Kaakkois-Suomen alueella. Toiminta tuo samalla vertaisohjaajien arkeen mielekästä, merkityksellistä tekemistä. Jotta sähköisten palvelujen kehittämisestä saadaan täysimääräinen hyöty, on ikäihmisillä oltava taitoa ja uskallusta käyttää niitä. Hankkeessa kartoitetaan ikääntyvien tietoteknisen osaamisen, sähköisten palvelujen käytön ja olemassa olevan ohjeistuksen sekä neuvonnan nykytila, jotta ei tuoteta päällekkäistä, vaan tällä hetkellä puuttuvaa ohjausta ja materiaalia jo olemassa olevaa hyödyntäen. Hankkeessa luodaan puuttuvaa ohjeistusta ja koulutusmateriaalia sekä vertaisohjaajien koulutukseen että ikääntyvien oppimisen tueksi. Vertaisohjaajatoiminnasta kiinnostuneita etsitään ja ¿rekrytoidaan¿ eri kanavia käyttäen mm. eläkeläisjärjestöjen, työttömien yhdistysten ja 4H-järjestön kautta ja heitä koulutetaan tehtävään. Vertaisohjaajatoiminta integroidaan pääosin osaksi järjestöjen sekä julkisten organisaatioiden (esim. hyvinvointiasemat, ikääntyneiden palvelujen neuvontapisteet, kirjastot) toimintaa, jolloin turvataan toiminnan jatkuvuus myös hankkeen jälkeen. Yhteistyötä tehdään kuntien ja järjestöjen lisäksi mm. "Järjestöjen palvelut osaksi hyvinvoinnin ekosysteemiä - työtä ja osallisuutta nuorille"-hankkeen kanssa, jossa kehitetään sähköistä vapaaehtoistyön välityspalvelua. Hankkeen toteutetaan ajalla 1.2.2016 - 28.2.2018 ja päätoteuttajana on Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

17003

Aloituspäivämäärä

31.01.2016

Loppumispäivämäärä

24.04.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, kehittäminen

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt