Julkinen hankekuvaus
Padel- ja monitoimikenttien rakentaminen Hartolan kunnan keskustaajamaan, nykyisen tenniskentän lohkoille, sekä yhden lohkon kunnostaminen tenniksen pelaamiseen (uudenlainen pinnoite). Hartolan tenniskenttä on huonossa kunnossa, mikä karsii pelaajien määrää, vaikeuttaa pelaamista ja lisää loukkaantumisriskiä. Tenniskentän korjaamisesta ja padelkentän rakentamisesta on tehty valtuustoaloite v. 2022. Kyselyjen ja palautteiden perusteella padelkentälle ja monitoimikentälle on kysyntää ja tarvetta. Tenniskentän käyttäjämääriä on seurattu 5/2022 lähtien, ja kentän huonosta kunnosta huolimatta pelaajia on riittänyt kesäkuukausina runsaasti. Kenttien käyttöastetta saadaan edelleen lisättyä tuomalla kentille monipuolisesti uusia toivottuja lajeja ja lisäämällä valaistus kentälle, jolloin myös pelikautta saadaan pidennettyä huomattavasti. Padel- ja monitoimikenttien rakentaminen tenniskentän lohkoille ja liikuntapaikkojen keskittäminen on kustannustehokasta ja erityisesti kestävän kehityksen kannalta järkevää, ja edistää samalla erilaista yhteisöllistä toimintaa (mm. kursseja, avoimia tapahtumia ja peli-iltoja, kilpailuja ja turnauksia). Padel-, monitoimi- ja tenniskentät ovat kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaiden ja matkailijoiden vapaasti ja maksutta käytettävissä. Lisäksi kentät ovat paikallisten yhdistysten ja seurojen hyödynnettävissä. Lajit houkuttelevat kaiken ikäisiä ja -kuntoisia liikkumaan, ovat sosiaalisia ja lisäävät osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä, ja edistävät asukkaiden terveyttä ja toimintakykyä. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet ja yhteisöllisyys lisäävät Hartolan veto- ja pitovoimaa. Hartolan kunta vastaa hankkeesta. Kunta kilpailuttaa toteutuksen kokonaisurakkana, urakoitsija vastaa toteutuksesta. Hankkeen vetäminen ja valvonta toteutetaan kunnan toimesta, samoin kunta vastaa tiedotuksesta. Toteutus pyritään saamaan alkukeväälle 2024. Hanke toteutetaan esitetyssä laajuudessaan, mikäli siihen saadaan haettu avustus.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Euroopan maaseuturahasto 2023–2027
Hankenumero
256461
Loppumispäivämäärä
30.12.2025
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Maaseututyyppi
Ydinmaaseutu
Toimenpide
Investointihanke
Alatoimenpide
Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit
Toimenpiteen tarkenne
Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Kohdealue
SO8
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili