Hanke Kehittämishanke - 67867 Palveleva yhteisö 2020 Saarijärven kaupunki 01.06.2018 - 23.06.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Tulevaisuus on monin tavoin avoin, eri toimijoiden roolit ja yhteiset toimintatavat kunnissa ovat muutoksessa. Kumppanuus ja sektorirajat ylittävä yhteistyö ovat nousseet keskeiseksi teemaksi puhuttaessa tulevaisuuden palveluista. Ennakointi, innovointi, kokeilut ja kehittäminen ovat keinoja uudistaa toimintaa muutoksessa. Vapaaehtoistyössä kertyy paljon havaintoja ja tietoa sellaisista palvelutarpeista, jotka eivät liity omaan toimintakenttään. Työn tai palvelun suorittamiseen tarvittaisiin yrityksiä tai palkattuja työntekijöitä. Tarpeet voivat olla hyvin vaihtelevia laadultaan ja kestoltaan. Tieto tunnistetusta palvelutarpeesta ei kuitenkaan välity aina eteenpäin, sillä käytössä ei ole vakiintuneita toimintatapoja. Tämän hankkeen tavoitteena on kehittää ja kokeilla toimintamallia, jonka avulla pienetkin tunnistetut palvelutarpeet välittyvät eteenpäin palvelun tuottajalle. Palveleva yhteisö 2020 ¿hanke lisää sektorien välistä yhteistyötä ja parantaa palveluja kohdentamalla kysyntää ja tarjontaa uudella tavalla. Yhteistyö selkeän mallin pohjalta luo uusia palveluverkostoja, edistää alueellista toimeliaisuutta ja parantaa valmiuksia hallita muutosta. Hanke toteutetaan pohjoisessa Keski-Suomessa Saarijärvellä. Toiminta kohdistuu alueellisesti sen kahteenkymmeneen kylään ja keskustaan Palveleva yhteisö 2020 ¿ hanke toteutetaan aikavälillä 1.6.2018 ja se päättyy 31.5.2019 Hankkeen hallinnoinnista ja toteutuksesta vastaa Saarijärven kaupunki ja se verkostoituu muiden hankkeiden kanssa. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 67867 Aloituspäivämäärä 01.06.2018 Loppumispäivämäärä 23.06.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat verkostot yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta SAARIJÄRVI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: