Hanke Kehittämishanke - 54337 Palvelukokeiluja Pyhällä Pyhän kyläyhdistys ry 01.10.2017 - 16.01.2020 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Palvelukokeiluja hankkeen keskeisimpinä kohderyhminä ovat Pyhän alueen asukkaat ja mikroyrittäjät. Erityiskohderyhmänä ovat lapset ja nuoret sekä ikääntyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat aikuiset. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on on alueen viihtyvyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin lisääntyminen. Tavoitteena on laadukkaiden lähipalveluiden kehittäminen kokeilujen kautta sekä palvelukeskustyyppisen toiminnan kehittäminen, tilaratkaisujen löytäminen yhteisö- että yrityshautomon kaltaiselle toiminnalle ja lähipalvelujen tuottamiselle. Hankkeen toteutuksen keskiössä ovat palvelukokeilut, osallisuus sekä viestintä ja vuorovaikutus. Hankkeen toteutus jakautuu kolmeen toimenpidekokonaisuuteen: monipalvelutila, laadukkaat lähipalvelut ja ketterät kokeilut. Lähtökohta toteutuksessa on, että kehittämisideat, innostus ja toiminta lähtevät ihmisistä ja yhteisöistä itsestään. Osallistuminen on konkreettista ja sen motiivina on muuttaa kehityksensuuntaa positiivisemmaksi. Kokeiluille yhteistä puolestaan on se, että kehitettävä palvelu tai tuote löytää lopullisen muotonsa vasta kokeiluprosessin aikana. Hankkeelle palkataan osa-aikainen projektikoordinaattori, joka hallitsee kokonaisuutta, aktivoi ja innostaa eri toimijoita mukaan toteutukseen ja yhteistyöhön, organisoi työpajoja ja viestii monipuolisesti kokemuksista ja vaiheista hankkeen aikana. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 54337 Aloituspäivämäärä 01.10.2017 Loppumispäivämäärä 16.01.2020 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat innovaatio/kokeilu yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Leader Pohjoisin Lappi ry Toteutuskunta PELKOSENNIEMI Julkisen rahoituksen osuus: 90,00 % Jaa: