Hanke
Investointihanke - 263637

Pappilanmetsän pururadan peruskorjaus

Hämeenkyrön kunta

- 31.12.2024

Käynnissä

Julkinen hankekuvaus

Hämeenkyrön kunnan liikuntapalvelut peruskorjaavat hankkeessa Pappilanmetsän pururadan pintaa asentamalla koko radan matkalle kivituhkaa noin 10 cm kerroksen. Samalla alueen ojia perataan veden kulkevuuden parantamiseksi. Korjattavaosuus on noin kaksi kilometriä pituudeltaan. Lisäksi hankkeessa kunnostetaan 13 väyläistä frisbeegolfrataa sekä laajennetaan rata täysimittaiseksi 18 väyläiseksi A-tason radaksi. Hanke toteutetaan Hämeenkyrössä kunnan sekä seurakunnan omistamilla maa-alueilla, joista on maaankäyttösopimukset valmiina. Hankkeessa kunnan yhteistyökumppanina toimii paikallinen frisbeegolfseura Brutal Force.

Yhteenveto hankkeesta

Pappilanmetsän hanke onnistui kokonaisuutena erinomaisesti. Pururadan kunnostamisessa sadekausi kesäkuun alkuun osoittautui haasteeksi, joka vähän viivästytti lopullista viimeistelyä. Hanke kuitenkin valmistui ajallaan ja toivotulla tavalla. Kiitosta on tullut jo usealta taholta.

...

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Euroopan maaseuturahasto 2023–2027

Hankenumero

263637

Loppumispäivämäärä

31.12.2024

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Maaseututyyppi

Maaseudun paikalliskeskukset (kaupunkien läheinen maaseutu)

Toimenpide

Investointihanke

Alatoimenpide

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Toimenpiteen tarkenne

Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Kohdealue

SO8

Hankkeen yhteenveto

Pappilanmetsän hanke onnistui kokonaisuutena erinomaisesti. Pururadan kunnostamisessa sadekausi kesäkuun alkuun osoittautui haasteeksi, joka vähän viivästytti lopullista viimeistelyä. Hanke kuitenkin valmistui ajallaan ja toivotulla tavalla. Kiitosta on tullut jo usealta taholta.

...

Toteutus

Ensiksi hankkeessa kilpailutettiin ja korjattiin pururadan pinnoite. Pinnoitteen uusiminen onnistui hyvin pienin korjauksin. Sadekausi haittasi hivenen toteutusta, sillä alue on märkää pohjaltaan. Hanke saatiin viimeisteltyä elokuussa, kun sateet väistyivät ja maapohja kuivui.

To...

Tulokset

Pappilanmetsän hankkeen myötä saatiin monipuolisia positiivisia vaikutuksia. Alueella on nyt parempi kävellä kesällä sekä hiihtää talvella. Lisäksi frisbeegolfradan korimäärä nousi täyteen 18 kappaleeseen, joka mahdollistaa paremmat peliolot ja esimerkiksi kilpailujen järjestämisen....

Vaikutukset ja jatkosuunnitelma

Pappilanmetsän pururadan kunnostaminen ja frisbeegolfradan laajennus lisää hämeenkyröläisten liikuntamahdollisuuksia moni
puolisesti. Hankkeen tulokset näkyvät liikunnan lisääntymisellä alueella sekä myös frisbeegolfkilpailujen lisääntymisellä. Frisbeegolfrata houkuttelee myös...

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt