Hanke
Kehittämishanke - 21337

Perhehoito maaseudun mahdollisuutena

Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy

31.03.2016 - 24.04.2019

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeen tavoitteena on löytää perusteet käytännön kehittämiselle, joka tuottaa ikääntyneiden tai muiden ryhmien perhehoidosta uutta tai aikaisempaa toimintaa laajentavaa elinkeinotoimintaa maaseutualueelle. Hankkeen lähtökohtana ovat maaseudun palvelu- ja väestökehityksen luomat haasteet ikääntyvien asumiselle sekä hallituksen kärkihankkeessaan asettamat tavoitteet ikäihmisten kotihoidon kehittämisestä ja omaishoidon vahvistamisesta. Uusien palveluratkaisujen kehittäminen on tunnistettu myös ikääntyneiden asumisen kannalta tavoitteeksi. Tässä esiselvityshankkeessa laaditaan ja toteutetaan kysely, joka kohdennetaan ikääntyneille, maaseudun elinkeinonharjoittajille ja julkiselle sekä kolmannelle sektorille maaseudulla. Hankkeen toimenpiteissä selvitetään lyhyt- ja pitkäaikaisen perhehoidon kysyntä ja tämän hetkinen tarjonta erityisesti ikääntyneiden kohderyhmässä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella. Samalla kartoitetaan eri toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa kyseistä palvelutarjontaa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat eri elinkeinojen - kuten maaseutumatkailu, maatilat ja osa-aikaiset maaseutuelinkeinot - mahdollisuudet perhehoidon toteuttamiseen. Maaseutumatkailun osana tarkastellaan myös GreenCaren edellytyksiä. Hanke tuottaa perhehoidon käytännön kehittämiseen tarvittavan välttämättömän tiedon. Toimenpiteisiin siten kuuluu myös perhehoidon asiakassegementtien profilointi, joille palveluja voidaan kohdentaa. Hankkeen toteuttavat Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Socom Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Yhteistyötahoina on Martat. Hankkeen toteutusaika on 1.4.2016-31.12.2016. Esiselvityshankkeen tulosten pohjalta voidaan suunnitella perhehoidon konkreettinen kehittämishanke Kaakkois-Suomen alueella. Esiselvitys on välttämätön, jotta kehittämishankkeen konkreettiset toimenpiteet voidaan kohdentaa tehostetusti sekä realistisesti todellisia tarpeita vastaavasti.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

21337

Aloituspäivämäärä

31.03.2016

Loppumispäivämäärä

24.04.2019

Onko kyseessä Leader-hanke?

ei

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.1 Selvitykset ja suunnitelmat

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Selvitykset ja suunnitelmat

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt