Hanke Kehittämishanke - 194425 Periferian lumo Teatteri otsot ry 09.02.2022 - 20.12.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Periferian Lumo -hankkeessa luodaan yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa elokuva. Yhteisöelokuva esittelee paikallisia erityisyyksiä ja parhauksia tuoden samalla esille kylätason ympäristötekoja ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tärkeyttä. Hanke toteutetaan usean kylän alueella ja kylien kanssa Joensuun seudulla ja se ponnistaa myös alueen historiasta ja tarinoista. Tavoitteena yhdessä tekeminen, elokuvan teon opetteleminen, niiden asioiden miettiminen mitä halutaan tuoda esille. Hankkeessa ei pelkästään mietitä mitä olemassaolevaa halutaan tuoda esille vaan kevään ja kesän aikana paikallisesti toteutetaan ympäristön kunnostus, ehostus ja muokkaustekoja talkoilla jotka sitten ovat osa elokuvaa. Elokuvan tekeminen on tässä yhteisötyön väline, mutta samalla se on yhteistä kulttuuritoimintaa jolla on oma itseisarvo jo itsessään. Parhaimmillaan hanke voi poikia innostusta ja mahdollisuuksia jatkaa elokuvien tai sarjojen tekemistä tulevaisuudessakin. Ympäristön ja yhteisötyön näkökulman ja osaamisen hankkeeseen tuo Maaseudun Sivistysliitto. Elokuvan tekemisen osaamista jakaa ja tuo mukaan Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys. Yhteisötaiteen ja taiteen osa-alueesta pitää huolta Teatteri-Traktori. Kaikilla tekemisen tasoilla on mukana alueen innostuneita asukkaita, kyläläisiä, luovia ja sosiaalisia iloisia karjalaisia. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022) Hankenumero 194425 Aloituspäivämäärä 09.02.2022 Loppumispäivämäärä 20.12.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Kulttuuri- ja luonnonperintö, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Digitalisaatio/digitalisointi kulttuuri kylätoiminta luonnon monimuotoisuus nuoret sosiaalinen media tietotekniikka viestintä yhteisöllisyys ympäristö Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Joensuun Seudun LEADER-yhdistys ry Toteutuskunta JOENSUU Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: