Hanke Kehittämishanke - 333705 Pesämäen Moottoriurhelukeskuksen kehittäminen ja laajentaminen Honkajoen Moottorikerho r.y. - 31.05.2027 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pesämäen Moottoriurheiluksen toiminta on kasvanut ja kehittynyt vuosittain jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Fyysisesti keskuksen rata-alueet sekä niitä tukevat varikko-, huolto sekä majoitusrakennelmat ovat kehittyneet Suomen mittakaavassa merkittävään asemaan. Alueen kehitys on myös mahdollistanut suurempien kilpailu sekä muiden tapahtumien järjestämisen. Nykyisin Pesämäessä järjestetään vuosittain noin 10 suurempaa moottoriurheilutapahtumaa, joiden lisäksi läpi kauden keskuksessa järjestetään kerhojen ja yhdistysten ajopäiviä sekä koulutustapahtumia. Suurempien tapahtumien lisäksi Pesämäessä on päivittäisenä ns. "arkitoimintana" yksittäisten henkilöiden sekä pienempien kerhojen ja ajoporukoiden ajoharjoittelua. Tulevaisuudessa kerholla on tavoite entisestään kasvattaa jo olemassa olevia kilpailutapahtumia. Jo tunnettujen tapahtumien lisäksi merkittävin tavoite on myös saada järjestettäväksi uusia, suurempia kilpailutapahtumia, jotka ovat mahdollisia viime vuosien kehittämistoimien ansiosta. Alueen koko sekä resurssit myös mahdollistavat suurempien konserttitapahtumien järjestämisen, joita aiotaan tulevaisuudessa järjestää. Tavoite on myös kasvattaa päivittäistä yksittäisten ajoharjoittelijoiden määrää kehittämällä toimintaa. Pääajatuksena tässä on luoda tuotteesta mahdollisimman palkitseva moottoriurheilijalle, lisätä huomattavasti tunnettuutta sekä muodostaa ajoharjoittelusta mahdollisimman "matalan kynnyksen toimintaa", jonka myös toivotaan lisäävän nuorison ajoharjoittelua. Hankkeen tavoite on myös luoda kattava markkinointisuunnitelma tulevien vuosien markkinointia varten, jolla pyritään tunnistamaan ja tavoittamaan oikeat kohderyhmät aluetta koskien. Samalla luodaan kattava kuva- ja videokirjasto tulevaisuuden käyttöä varten. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 333705 Loppumispäivämäärä 31.05.2027 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Ydinmaaseutu Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Matkailu Nuoret Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Yhteisöllisyys, yhteisö, osallisuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Satakunnan ELY-keskus Leader-ryhmä Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Toteutuskunta KANKAANPÄÄ Kokonaisrahoitus 67 681,68 € Yksityinen rahoitus 13 536,34 € Julkinen rahoitus 54 145,34 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 54 145,34 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 23 282,50 € Valtio: 20 033,77 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 10 829,07 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 80,00 % Hankkeesta muualla pesamaki.fi Jaa: