Hanke Investointihanke - 303538 Pessalompolon kylähanke Pessalompolon kyläyhdistys ry - 31.12.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pessalompolon kylätalo on rakennettu 1967, jonka jälkeen rakkennukseen ei ole tehty merkittäviä peruskorjauksia. Yläpohjan lämmön eritys ja tuuletusväli on todettu riittämättömäksi, josta on aiheutunut rakenteita ja eristeitä kasteleviä vuotoja ja sitä myöten sisäilmaongelmia. Hankkeessa poistetaan kaikki vanhat eristeet ja vaurioituneet puuosat, korvtaa uusilla. Vaurioituneet puiset yläpohjarakenteet korvataan uusilla ja rakennetta korotetaan niin, että saadaan riittävä lämmöneristyspaksuus ja tuuletusväli. Uusi vesikate tehdään peltikatteena ja samassa yhteydessä rakennetaan hallittu sade- ja sulamisvesijärjestelmä. Kylätalon peruskorjauksesta ja eliniän jatkamisesta hyötyvät sekä Pessalompolon että muiden järvikylien asukkaat yhteisien tapahtumien kautta. Kylätalolla on viimeisen vuoden aikana järjestetty mm. yhteislaulutilaisuuksia, karaoke-iltoja ym. Kyläläsiä osallistetaan aktiivisesti toiminnan suunnitteluun ja tarpeen mukaan järjestetään esim. kuljetus tapahtumiin. Hankkeen toteuttamisaikataulu on 15.9.24-31.12.2026. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 303538 Loppumispäivämäärä 31.12.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Energiatehokkuus Puurakentaminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Leader-ryhmä Outokaira Tuottamhan ry Toteutuskunta YLITORNIO Kokonaisrahoitus 74 982,15 € Julkinen rahoitus 48 738,40 € Tukiprosentti: 65,00 % Jaa: