Hanke Kehittämishanke - 129482 Pieniä Ilmastotekoja -hanke Iisalmen kaupunki 01.09.2020 - 11.07.2023 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pieniä Ilmastotekoja-hanke on Iisalmen kaupungin toteuttama nuorisopalveluiden kehittämishanke ajalla 1.9.2020-31.8.2022. Hankkeessa on yksi kokoaikainen hankeohjaaja. Tavoitteena on vähentää nuorten yleistä ilmastoahdistusta tai -huolta lisäämällä positiivisesta näkökulmasta alueen nuorten ja nuorisotoimijoiden ilmastotietoutta omien ilmastotekojen toteuttamisen tueksi. Hankkeen ensisijaisena kohteena ja hyödynsaajina ovat alle 30-vuotiaat iisalmelaiset nuoret. Pääpaino on nuorisopalveluiden pääkohderyhmän mukaisesti yläkoululaisissa ja alakoulun 5-6-luokkalaisissa; toimintoja tarjotaan myös toisen asteen opiskelijoille ja työpajanuorille sekä Ohjaamon asiakkaille. Osallistavia menetelmiä käyttäen nuoret pääsevät vaikuttamaan ilmastoasioissa ja nuorille mahdollistetaan erilaisia toimintatapoja vaikuttaa omalla toiminnallaan ilmastonmuutokseen. Näin he voivat osaltaan helpottaa ilmastoahdistustaan. Hanke mahdollistaa eri kanavissa myös nuorten äänen kuuluville saamisen ilmastoasioissa. Lisäksi hankkeen kohteena ja hyödynsaajina ovat alueen nuorten parissa toimijat, kuten Ylä-Savon sekä nuorten nettiportaali Po1ntissa mukana olevien kuntien nuorisotyöntekijät. Uudentyyppistä yhteistyötä tehdään myös kolmannen sektorin ja yritysten kanssa. Nuorisotoimijat oppivat käytäntöjä, kuinka nuorten ilmastovaikuttajuutta voidaan tukea ja vahvistaa eri keinoin. Tämä tavoite on myös valtion nuorten kehittämisohjelma VANUPOssa 2020-2023. Lisäksi he saavat toimintamalleja siihen, miten teema voidaan huomioida jo olemassa olevassa toiminnassa, kuten esimerkiksi perusnuorisotyössä. Nuorten ja nuorten parissa työskentelevien tietoutta ilmastoasioista lisätään koulutuksin ja työpajoin. Hankkeen tuotoksena on Iisalmen nuorisopalveluiden kestävän kehityksen toimintamalli, jota juurrutetaan luontevaksi osaksi perustoimintaa ja hyödynnetään myös hankkeen päätyttyä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 129482 Aloituspäivämäärä 01.09.2020 Loppumispäivämäärä 11.07.2023 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat ilmastonmuutos nuoret verkostot viestintä yhteisöllisyys Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Ylä-Savon Veturi ry Toteutuskunta IISALMI Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: