Hanke Yleishyödyllinen investointihanke - 15395 Piha-alueen turvallisuuden parantaminen Jumesniemen seudun kyläyhdistys ry 06.10.2015 - 27.12.2018 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Jumesniemen Seudun Kyläyhdistys ry osti keväällä 2015 kylän keskellä sijaitsevan kyläläisten kokoontumispaikan, ¿koulunmäen¿. Koulunmäellä sijaitsee kaksi rakennusta. Vanhoissa koulun tiloissa toimii tällä hetkellä kyläyhdistyksen ylläpitämä ryhmäperhepäiväkoti. Kyläsalilla järjestetään koululaisten iltapäivätoimintaa ja lisäksi tarjolla on monenlaisia palveluja eri ikäisille kohderyhmille muun muassa kerhojen ja liikuntaryhmien muodossa. Leikkivälineillä, pelikentällä sekä talvisin jääkiekkokaukalolla varustettu piha-alue on vapaassa ja aktiivisessa käytössä ympäri vuoden. Hankkeen tarkoituksena on parantaa piha-alueen turvallisuutta sekä mahdollistaa monipuolisten palvelujen toteutuminen myös jatkossa. Tämä tapahtuu uusimalla piha-alueen valaistusta sekä aitaamalla pienten lasten leikkialue. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 15395 Aloituspäivämäärä 06.10.2015 Loppumispäivämäärä 27.12.2018 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Yleishyödyllinen investointihanke Alatoimenpide 7.2 Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Pieninfrastruktuurin luominen, parantaminen ja laajentaminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry Toteutuskunta HÄMEENKYRÖ Julkisen rahoituksen osuus: 62,11 % Jaa: