Hanke
Yleishyödyllinen investointihanke - 54122

Poletilla putkeen

Jämijärven kunta

12.06.2018 - 18.03.2020

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Hankkeella halutaan parantaa hiihtotunnelin toimintaa kustannustehokkaammaksi sekä päivittää sen toiminta nykyaikaisemmaksi. Lisäksi hankeella halutaan kannustaa asukkaita, niin Jämijärvellä kuin sen lähikunnissa, käyttämään hiihtotunnelin mainiota liikuntamahdollisuutta yhä enemmän. Pelillistäminen on kasvava trendi ja tavoitetaan erilaisia, uusia kohderyhmiä. Kiireisin sesonkikausi tunnelille on syyskuusta-tammikuun loppuun ulkohiihtokeleistä riippuen, minä aikavälinä siellä seuraavien lähivuosien aikana pyritään pitämään hyvät hiihto-olosuhteet. Jatkossa tunnelin käyttöideoita laajennetaan niin, että tunnelissa voisi olla ympärivuotisesti Jämin alueen kehittymistä tukevaa toimintaa.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

54122

Aloituspäivämäärä

12.06.2018

Loppumispäivämäärä

18.03.2020

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Yleishyödyllinen investointihanke

Alatoimenpide

7.4 Maaseudun palvelut

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Maaseudun palvelut, investointi

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt