Hanke Investointihanke - 256475 Pölläkän koulun korjaushanke Pölläkän Metsästysseura ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Kiinteistö on Heinäveden Pölläkän kylässä sijaitseva 1910 valmistunut entinen Pölläkän kansakoulu. Koulun pito loppui kylällä 1968, jonka jälkeen koulu oli tyhjillään lukuun ottamatta kansalaisopiston erilaisia kursseja silloin tällöin. 1993 vihdoin nyt jo 65-vuotias Pölläkän metsästysseura osti kunnalta kiinteistön itselleen ja on pitänyt kiinteistöstä hyvää huolta. Pihapiirissä on vanhan koulun lisäksi vanha saunarakennus sekä yhdistetty puuvarasto ja ulko-wc tilat. Alun perin lämmitys hoidettiin pönttöuuneja lämmittämällä. Myöhemmin koulun loputtua kunta asensi sähkölämmitteiset patterit luokkatiloihin. Hankkeessa tullaan uusimaan koulun huonokuntoinen katto, savupiiput, tehdä julkisivun huoltomaalaus ja muita pienempiä korjauksia. Koululla on käyttöä ja sen käyttöä tullaan lisäksi aktivoimaan ja tiloista tehdään entistä toimivammat. Koulusta luodaan Pölläkän kylätalo, jonka käytöstä voivat hyötyä luonnossa liikkujat, kansallispuistovieraat, alueen metsästysseurat ja yhdistykset, kyläläiset ja kesä-asukkaat sekä turistit. Samalla säilyy pala historiaa omalla paikallaan. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 256475 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Yleishyödylliset maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Ilmanvaihto tai muu parannus Kulttuuriperintö Turvallisuus Yhteisrakentaminen Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Leader-ryhmä Joensuun Seudun LEADER-yhdistys ry Toteutuskunta HEINÄVESI Kokonaisrahoitus 104 460,00 € Julkinen rahoitus 62 676,00 € Tukiprosentti: 60,00 % Jaa: