Hanke Kehittämishanke - 11894 Pro Lipponen – Pekka Lipposen hahmon hyödyntäminen Rantasalmella Laboratorioteatteriyhdistys Fennica ry 01.09.2015 - 10.04.2019 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Pekka Lipponen on tunnettu kautta Suomen, mutta hänen hyödyntämisensä rantasalmelaisena kuuluisuutena vasta alussa. Pro Lipponen hankkeessa kartoitetaan mahdollisuuksia Lipposen hahmon monipuoliseen hyödyntämiseen. Hyödyntäminen voi olla esimerkiksi uusien tai jo olemassa olevien tuotteiden ja tapahtumien kehittämistä. Se voi olla Lipposen hahmon käyttöä kunnan ja yritysten markkinoinnissa tai vaikkapa uudentyyppisen Lipposeen perustuvan terapian kehittämistä muistisairaille. Hanke tuottaa ideoita, joista osa voi olla suoraan hyödynnettävissä ja osa tarvitsee kehittyäkseen aktiivisen toimijan tai hankkeen. Fennica antaa kaikki ideat vapaasti muiden toimijoiden käyttöön. Fennica valitsee yhden idean, jossa voi käyttää omaa teatteriosaamistaan ja kehittää tästä ideasta valmiin tuotteen. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 11894 Aloituspäivämäärä 01.09.2015 Loppumispäivämäärä 10.04.2019 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 7.4 Maaseudun palvelut Toimenpiteen tyyppi Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen Toimenpiteen tarkenne Maaseudun palvelut, kehittäminen Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat aktiviteettimatkailu hyvinvointi kulttuuri virkistys- ja harrastustoiminta Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Etelä-Savon ELY-keskus Leader-ryhmä Rajupusu Leader ry Toteutuskunta RANTASALMI Julkisen rahoituksen osuus: 80,00 % Jaa: