Hanke Investointihanke - 336484 Puolakkavaaran vesihuoltoyhtymän pumppaamon kunnostus Puolakkavaaran Vesihuoltoyhtymä - 30.09.2026 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Sodankylän kunnassa on kolme kylää, Kelujärvi, Puolakkavaara ja Siurunmaa, jotka saavat käyttövetensä yhteisestä vedenottamosta. Talouksia mukaan luettuna vapaa-ajan asunnot on yhteensä noin 200 ja ne kuluttavat vettä noin 25 000 kuutiometriä vuodessa. Kylissä toimii kolme vettä jakelevaa vesilaitosta, jotka vastaavat kyläkohtaisista jakeluverkostoista. Nämä ovat omatoimisia kustannuspaikkoja ja myyvät käyttöveden kylän talouksille. Vesilaitokset ostavat vetensä Puolakkavaaran lähistöllä olevasta pumppaamosta joka toimii tukkulaitoksena. Vesilaitokset ja tukkulaitos ovat yhdessä päättäneet kunnostaa pumppaamoa ja hakevat tukirahoitusta uudistustyöhön. Uudistuksella halutaan edistää kylien elinvoimaisuutta ja asuttuna pysymistä sekä saattaa pumppaamon tila vastamaan talousvesiasetusta (1352/2015). Suunnitellun hankkeen tavoitteet ovat varustaa pumppaamo desinfiointi-, ja varasähkölaitteella, uudistaa ja täydentää digitalisaatiolla teknillisesti pumppaamon automatisointia sekä parantaa vedenottamon kulkuyhteyksiä ja turvallisuutta. Näillä toimilla me odotamme merkittävästi parantuvaa laitosten valvonta- ja ohjauskykyä etäältä ja kustannustehokkaampaa huoltoa - ja ylläpitoa. Tämän lisäksi älykkäät sensorit voisivat parantaa häiriöiden ennakoitua havaitsemista ja vedenlaadun seurantaa. Hankkeen toteutus on suunniteltu toteutettavaksi vuosina 2025 - 2026 kahdessa jaksossa. Ensimmäinen jakso sisältää desinfiointi-, varasähkö- ja automaation ja toinen jakso kulkuyhteys- ja turvallisuustoimet. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 336484 Loppumispäivämäärä 30.09.2026 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Maaseututyyppi Harvaan asuttu maaseutu Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tyyppi Maaseudun toimintaympäristön kehittämisen investoinnit Toimenpiteen tarkenne Vesihuoltoinvestoinnit Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Vesihuolto Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Lapin ELY-keskus Toteutuskunta SODANKYLÄ Kokonaisrahoitus 56 540,00 € Yksityinen rahoitus 19 789,00 € Julkinen rahoitus 36 751,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 36 751,00 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 15 802,93 € Valtio: 20 948,07 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 0,00 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 65,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 65,00 % Jaa: