Hanke
Kehittämishanke - 92340

Pyöräilyn ja pyörämatkailun kehittämishanke

Sysmän kunta

03.03.2019 - 23.06.2020

Päättynyt

Julkinen hankekuvaus

Euroopan parlamentin tekemän tutkimuksen mukaan pyörämatkailu tuottaa Euroopan talouteen enemmän kuin risteilyliiketoiminta ja pyörämatkailun jättämä tulo jää paikallistalouteen ja kanavoituu pieniinkin kohteisiin. Se on paikallisista palveluntuottajista riippuvaista eikä isojen kansainvälisten operaattoreiden kontrol-loimaa. Pyörämatkailu istuu myös moniin matkailutrendeihin, lähi- ja luontomatkailuun sekä aktiviteetti- ja seikkailumatkailuun. Pyörämatkailijan motiivina on päästä tavanomaisten matkailukohteiden ulkopuolelle, pienempiin paikkoihin, tutustua paikalliseen elämään ja elämäntapaan ja nauttia kevyestä liikunnasta ja ulkoi-lusta luonnossa. Pyörämatkailun kehittäminen on entistä suunnitelmallisempaa. Vaikka edellytyksiä pärjätä kansainvälisillä markkinoilla olisi, saattavat pienet yksityiskohdat palveluiden tarjonnassa estää kansainvälistymisen. Tällaisia esteitä ovat esimerkiksi toimimaton liikenne ja logistiikka, palveluntarjoajien puutteelliset tiedot ja taidot tai puutteelliset palvelut. Lisäksi reitistöistä ja palveluista on oltava saatavilla ymmärrettävää ja käyttökelpoista tietoa. Reitistöjen kehittäminen vaikuttaa myös paikallisten ja lähiseutujen asukkaiden ja vapaa-ajan asukkai-den viihtyvyyteen, liikkumiseen lähiseudulla ja tuo terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Sysmän ja Hartolan alueella on olemassa reittejä, joista valtaosa on epävirallisia. Alueella liikutaan paljon sekä retki- että maastopyöräillen. Syksyllä 2018 Hartolassa pidetyssä pyörämatkailutilaisuudessa todettiin, että pyörämatkailun kehittäminen kiinnostaa sekä alueen yrittäjiä, kuntia ja muita toimijoita ja siksi alueella on mahdollisuuksia profiloitua laadukkaana pyörämatkailukohteena. Tilaisuuden päätteeksi sovittiin, että alueen potentiaali pyörämatkailukohteena selvitetään. Selvityshankkeen tavoitteena on selvittää alueen pyöräilyn ja pyörämatkailun potentiaali ja laatia pyörämatkailun kehittämissuunnitelma, jonka tavoitteena on kansainvälistyminen.

Lisätiedot

Ohjelma/Rahasto

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020

Hankenumero

92340

Aloituspäivämäärä

03.03.2019

Loppumispäivämäärä

23.06.2020

Onko kyseessä Leader-hanke?

kyllä

Toimenpide

Kehittämishanke

Alatoimenpide

7.1 Selvitykset ja suunnitelmat

Toimenpiteen tyyppi

Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen

Toimenpiteen tarkenne

Selvitykset ja suunnitelmat

Hankeluonne

Paikallinen/Alueellinen

Ajankohtaista hankkeesta

Hankkeen yhteyshenkilöt