Hanke Investointihanke - 299390 Rekolan asuksyhdistys laiturien, penkien ja kulkusiltojen rakentaminen. Rekolan alueen asukasyhdistys ry - 31.12.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Hankkeen toteuttajana on Rekolan alueen asukasyhdistys ry. Asukasyhdistyksen toiminta-alue on Jämsänkosken taajamassa Oinaalan urheilukentän pohjoispuolella ja jatkuu ohi Rasuan leirintäalueen nauhamaisesti Kankarisveden rantaa seuraten. Asukasyhdistyksen alueella on noin 300 taloutta, joihin jaamme tiedotteen keväisin ja syksyisin. Asukasyhdistyksen alueella asuu eri ikäryhmiin kuuluvia henkilöitä vauvoista vaareihin. Tarkoituksenamme on rakentaa Kaunismäen ja Mataran taajamien kohdalle uudet laiturit, penkit sekä kulkusillat hulevesiojien yli. Vanhat laiturit ja kalusteet ja kulkusillat ovat yli 30 vuotta vanhoja ja eivät enää ole käyttökelpoisia ja turvallisia varsinkin lasten ja liikuntarajoitteisten osalta. Uimapaikat ovat aktiivisessa käytössä asukkaiden ja muiden ulkoilijoiden ja "Vanhan Viitosen" melojien käytössä virkistäytymiseen ja levähdyspaikkana. Tuloksina odotamme, että uimapaikkojen turvallisuus ja viihtyvyys paranee oleellisesti sekä lisää lasten ja vanhusten yhteisöllisyyttä. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 299390 Loppumispäivämäärä 31.12.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Maaseudun paikalliskeskukset Toimenpide Investointihanke Alatoimenpide Pienhankkeena toteutettava investointi Toimenpiteen tyyppi Pienhankkeet Toimenpiteen tarkenne Pienhankkeena toteutettava investointi Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Kylä Vapaa-ajan asukkaat Vapaa-ajan toiminta, harrastukset Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Vesuri-ryhmä ry Toteutuskunta JÄMSÄ Kokonaisrahoitus 6 337,80 € Yksityinen rahoitus 3 168,90 € Julkinen rahoitus 3 168,90 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 3 168,90 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 1 362,62 € Valtio: 1 172,50 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 633,78 € Muu julkinen tuki: 0,00 € Julkisen rahoituksen osuus: 50,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 50,00 % Hankkeesta muualla https://jkoskirekola.wordpress.com/ Jaa: