Hanke Kehittämishanke - 273851 Ruoasta elinvoimaa matkailulle – ELMA Lahden seutu - Lahti Region Oy - 28.02.2025 Käynnissä Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Lahti Region Oy:n vastaa Päijät-Hämeen matkailullisesta vetovoimasta ja sen kasvattamisesta. Hankkeen hallinnoija on hakenut Päijänne-Leaderiltä rahoitusta kattavaan ruokamatkailuhankkeeseen. Pohjois-Kymen Kasvu ry:n alueelle suunnatulla kehittämishankkeella täydennetään Päijät-Hämeen kunnista Iitin ruokamatkailutoimijoiden mukanaoloa. Hankkeen tavoitteina ja toimenpiteinä on nostaa päijäthämäläisen ruoan arvostusta ja tietoisuutta osana matkailijaelämystä mm. uudistamalla ja monipuolistamalla ruokamatkailutarjonnan sisältöjä ja edistämällä alueen tuote- ja palvelutarjonnan digitaalista löydettävyyttä ja tunnettavuutta. Hankkeen aikana lisätään Lahden seudun ja Iitin ruokamatkailutoimijoiden tietoa matkailun kohdemarkkinoista, kansainvälistymisestä ja kohderyhmistä kuitenkin huomioiden, että hankkeen pääpaino on kotimaassa. Hankkeen tuloksina päijäthämäläisen ruokamatkailun tunnettavuus ja löydettävyys paranevat mm. datahubin käyttöönoton ja sen kautta luotujen rajapintojen avulla. Näin alueen ruokamatkailutoimijoiden tuotteet ja palvelut saadaan näkyville useille eri matkailusidonnaisille verkkosivuille. Hankkeeseen kuuluu useita työpajoja ja valmennuksia. Hankkeen aikana matkailussa keskeisen ruokamatkailuteeman ekosysteemi vahvistuu ja yhtenäistyy. Hyödynsaajia ovat kaikki alueen matkailusidonnaiset toimijat. Kaikki hankkeessa kehitetty sisältö tulee työkaluksi lisämään maakunnan ruokamatkailun tunnettuutta; eli maakunnan matkailullista vetovoimaa ja lumovoimaa. Hanke toteuttaa Päijät-Hämeen matkailustrategiaa sekä Päijät-Hämeen Älykkään Erikoistumisen strategiaa. Hankkeen sisältöä rakennettaessa on huomioitu Pohjois-Kymen kasvu ry:n Yhteistyöllä kasvuun maaseudun kehittämisstrategia 2023–2027. Hankkeen toteutusaika on yksi vuosi. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 Hankenumero 273851 Loppumispäivämäärä 28.02.2025 Onko kyseessä Leader-hanke? kyllä Maaseututyyppi Sisempi kaupunkialue Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön kehittämisen yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tyyppi Yhteistyöhankkeet Toimenpiteen tarkenne Koordinointi- ja aktivointihankkeet Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Kohdealue SO8 Asiasanat Lähiruoka Matkailu Palvelut Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Susanna Yildirim Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Leader-ryhmä Pohjois-Kymen Kasvu ry Toteutuskunta KOUVOLA Kokonaisrahoitus 30 163,00 € Julkinen rahoitus 30 163,00 € EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 25 638,55 € Julkisen rahoituksen jakautuminen: EU: 12 970,09 € Valtio: 7 540,75 € Kunnan suora rahoitus hankkeeseen: 0,00 € Kuntaraha Leader-ryhmältä: 5 127,71 € Muu julkinen tuki: 4 524,45 € Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % EU:n ja valtion osuus sekä mahdollinen kuntaraha Leader-ryhmältä: 85,00 % Hankkeen yhteyshenkilö Susanna Yildirim Hankkeesta muualla www.visitlahti.fi Jaa: