Hanke Kehittämishanke - 111227 Ruokahävikki kuriin Kaakkois-Suomen maaseudun ruokapalveluyrityksissä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy 01.01.2020 - 27.10.2022 Päättynyt Hankkeen tiedot Ajankohtaista Yhteyshenkilöt Keskustelu Julkinen hankekuvaus Ruokatuotannon vaikutukset ilmastoon ja ympäristöön ovat merkittäviä ja varsin näkyvästi esillä julkisessa keskustelussa. Vastuullinen toiminta yhteiskunnassa ja omassa yrityksessä sekä asiakkailta ja sidosryhmiltä tuleva kysyntä ja paine toimivat ajureina muutosten tekemiseen ruoka-alalla. Ruokahävikin vähentäminen on keskeinen tapa vähentää ruoan ilmastovaikutuksia. Ruokahävikin vähentämisen lisäksi sen syntymistä kannattaa ennaltaehkäistä. Pysyvimmät tulokset saadaan, kun ruokatuotantoprosessin eri vaiheita, ruokatuotannon suunnittelua, ostoja, varastointia, ruoanvalmistusta ja jakelua, tarkastellaan kokonaisuutena. Prosessin kriittisten kohtien korjaaminen onnistuu silloin parhaiten. Ruokahävikin vähentäminen pienentää myös kustannuksia, ympäristöhyötyjen lisäksi saavutetaan myös taloudellisia hyötyjä. Ruokahävikki kuriin Kaakkois-Suomen maaseudun ruokapalveluyrityksissä -hanke tuottaa tietoa keinoista, joilla mikro- ja pk-ruokapalveluyrityksissä tässä työssä onnistutaan. Asiakkaiden ostokäyttäytymisen muutos näkyy myös ruokatuote- ja palvelutarpeiden muutoksina. Hanke lisää ruokapalveluyritysten osaamista ja tietoa uusista ruokavalioista sekä niihin sopivista raaka-aineista ja käytöstä ruoanvalmistuksessa. Hankkeen toimenpiteet lisäävät maaseudun yritysten osaamista ruokahävikin vähentämisestä ja ympäristötietoisten asiakkaiden palvelemisesta sekä edistävät toimijoiden keskinäistä verkostoitumista. Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2020 - 31.12.2021. Toteuttajina ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy ja Aikuiskoulutuskeskus Taitaja. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 210 588 €. Lisätiedot Ohjelma/Rahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 Hankenumero 111227 Aloituspäivämäärä 01.01.2020 Loppumispäivämäärä 27.10.2022 Onko kyseessä Leader-hanke? ei Toimenpide Kehittämishanke Alatoimenpide 16.2 Uusien tuotteiden ja menetelmien kehittäminen Toimenpiteen tyyppi Yhteistyö Toimenpiteen tarkenne Tiedonhankintahanke, teollinen tutkimus (tuki 80 %) Hankeluonne Paikallinen/Alueellinen Asiasanat Elintarvikkeet Kestävä liiketoiminta Kiertotalous jäte lähiruoka resurssitehokkuus Ajankohtaista hankkeesta Hankkeen yhteyshenkilöt Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida Kirjaudu sisään Luo uusi tili Hankkeen tiedot ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Toteutuskunta KOUVOLA Julkisen rahoituksen osuus: 100,00 % Jaa: