Julkinen hankekuvaus
Ruskon Nuorisoseura on 127-vuotias ruskon kesäteatteria pyörittävä yhdistys. Haemme avustusta Ruskon kesäteatterin kahvion sekä muiden toimintojen pyörittämiseen tarvittavia kalusteita, lipunmyyntikojua, varastokontti sekä vartiontilaitteita varten. Ruskon kesäteatteri aloitti taas toimintansa uudelleen 2022 ja tuo mahdollisuuden harrastaa teatteria ja kulttuuria yhteisöllisesti. Teatterin harrastajia Ruskolla on ympäri maakuntaa, moni tulee kauempaakin niin tekemään kuin katsomaan teatteria. Ruskon kesä teatteri antaa mahdollisuuden harrastaa teatteria, niin lasten nuorten kuin aikuistenkin, ikäjakautuma tälläkin hetkellä on 5-65 vuotiaaseen asti. Teatteri tuo perheet harrastamaan yhdessä ja tukee perheiden yhdessä oloa. Teatteri on yhteisöllinen ryhmä, joka tukee nuoria ja kaiken ikäisiä ilmaisutaitoon ja yhdessä tekemisen riemuun. Osa entisistä nuoristamme on löytänyt tätä kautta ammatin tai pitkäaikaisen harrastuksen, joka on auttanut eteenpäin elämässä. Ruskon Nuorisoseura toimii vapaaehtoisvoimin, palkan saa ainoastaan ohjaaja sekä musiikista vastaava. Puvustus, lavastus sekä kaikki muu oheistoiminta tehdään vapaaehtoistyönä. Teatteri tuottaa kerran vuodessa kesäteatterissa näytöksen, jossa katsojia on viime vuosina käynyt 1700-2010 henkilöä. Vapaaehtoistyönä on suunnitteilla myöskin syksyksi 2022, murhamysteeri, joka tulee olemaan aika suuri projekti. Ruskolle ei yleensä väkeä tule muuten vaan käymään, mutta teatteri tuo väkeä keskustan tuntumaan ja saa myös Ruskolaisen suuresti liikkeelle. Teatteri on päässyt toimimaan taas kahden koronavuoden tauon jälkeen ja olisi hyvä uudistaa ”pihakalusteita ja tehdä niiden siirtely ja pakkaaminen helpommaksi. Kalusteet olisivat helppoja liikuteltavia ja niiden käyttöä voisi olla myös muissa Ruskolaisissa tapahtumissa, esim. iltatori, Ruskopäivät sekä Ruskon vanhus- ja vammaisneuvoston tilaisuuksissa.
Lisätiedot
Ohjelma/Rahasto
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020 (siirtymäkausi 2021–2022)
Hankenumero
199084
Aloituspäivämäärä
09.04.2022
Loppumispäivämäärä
17.08.2023
Onko kyseessä Leader-hanke?
kyllä
Toimenpide
Yleishyödyllinen investointihanke
Alatoimenpide
7.6 Kulttuuri- ja luonnonperintö
Toimenpiteen tyyppi
Maaseudun palvelujen ja kylien kehittäminen
Toimenpiteen tarkenne
Kulttuuri- ja luonnonperintö, investointi
Hankeluonne
Paikallinen/Alueellinen
Vain kirjautuneet käyttäjät voivat kommentoida
Kirjaudu sisään Luo uusi tili